Suomen Pelimuseo

Tampereen Vapriikkiin tuotetun Suomen Pelimuseon tarkoituksena oli tuoda museokävijälle kokemus joho ei kuulu “ei saa koskea”-lappuja. Kaikkiin peleihin saa koskea, esimerkiksi museoidussa pelikaupassa voi pelejä selailla ja availla vetolaatikoita ja hyvin harva peli ei ole pelattavissa. Digitaalisten pelien lisäksi pelimuseo käsittelee pelaamisen historiaa lähtien muinaisista luista ja siirtyen 50-luvun nappipelin ja Afrikan tähden kautta Kimbleen ja päätyen roolipeleihin sekä Live-roolipeleihin! Tässä artikkelissa olevat kuvat ovat pelimuseon avajaisista 5.1.2017.

Olin mukana 31.3.2015 Suomen Pelimuseon rahoittamisprojektin aloituksessa. Tuolloin Outi Penninkangas promosi että ”Laaja-alainen pelisivistys auttaa uusien innovaatioiden syntymisessä.” Tilaisuudessa myös  puhunut Tuija Lindén totesi että “Pelitalot eivät ole myöskään kunnioittaneet omia tuotteitaan.” Kunnioitusta siis tarvittiin ja hyvin myönteistä oli havaita että Pelimuseon avajaisissa 4.1.2017 oli suurin osa tavoitteista jo saavutettu.

Suomalaisuus näkyy kaikissa pisteissä. Sata suomalaista peliä pitää sisällään myös yllätyksiä kuten Tuomas Pirisen kehittämän Mordheim-skirmishpelin, joka sijoittuu Games Workshopin Warhammer-maailmaan. Vaikka isoja lisenssejä kuten NextGamesin Walking Dead - No Mans Land (2015)- esitelläänkin on suomalaiset shareware-ja indiepelit muistettu:  Liero (1998), Deluxe Ski Jump (1999), Slicks and Slide ja Invataksi (1994) ovat hyvin esillä ja pelattavissa.

Invataksi ei ole pelattavissa. Esimerkiksi Pelikopterin haastattelussa Jukka Kauppinen toteaa että kyseessä oli “huono-hyvä vitsi”. Mikko Meriläinen toteaa haastattelussa että 90-luvulla ei ihmisillä ollut samalla tavalla kontaktia vammaisiin. Nykyään Petri Kurikan Nimipäivien takia asenteet lienevät hieman erilaisia? Pelin tehnyt ryhmä lopetti pelien teon saatuaan oikeushaasteen koulukiusauspelin takia. 

Tosin, peli ei välttämättä enää herättäisi tuollaista reaktiota?

Pelimuseon aloituspuheenvuoroissa puhuttiin myös siitä miten eri aikakausina pelejä on välillä syyllistetty ja välillä vähätelty - paljolti Helsingin Sanomien joulua edeltävän mielipidekirjoituksen takia asia vanhoilliset asenteet ovat taas tapetilla. Museon tarkoitus on kuitenkin valaista pelien historiaa laajemmalta skaalalta ja esitellä myös pelien taustalla olevia tarinoita.

Hyvä kysymys on mitkä ovat oman aikamme tabuja? Sekä hyvää että huonoa edustaa museon tapa värikoodata ikärajoilla pelit. Esimerkiksi Lieron ja Porrasturvat (2002)-pelin luokittelu keltaisella värillä 12-ikärajaiseksi mietiyttää kun taas Talebanien pommituspeli on vihreä?





Esimerkiksi Damage: Sadistic Butchering of Humanity (1996) on varsin “normaali” sivustakuvattu räiskintäpeli - muistan teininä kun Assembly 96’-messuilla myytiin jopa t-paitoja. Huolimatta alkeellisuudestaan ja lapsellisuudestaan se ehti herättää kukkahattu-tason otsikoita lehdissä ja saada 16-leiman pelimusossa. Peli ei ole esitystavaltaan lähellekään nykyaikaisten sotapelien tasolla! Kysymys ikärajoista pitäisikin olla se mihin ne perustuvat? Kasvatus kun perustuu mieluiten perusteltuihin päätöksiin.

Ymmärrän että jos pelissä on PEGI-ikäraja niin se on hieman pakko asettaa näkyville, mutta esimerkiksi Flatout-pelissä (2004) PEGI 12-ikärajaan vaikutti musiikissa olleet kirosanat. Samaan aikaan kun suomen televisiossa kiroilu ei nosta ikärajaa, tämä vaikuttaa hieman hurskasteltulta. Viralliset television ikärajat suomessa kun perustuvat vahingollisuuteen. Allekirjoittaneelle tuleekin mieleen kuinka pitkälle ikärajoja on mietitty? Yhdistyksemme museovieras totesikin että esimerkiksi Steam-palvelusta nuoriso saa helposti melkoisia pelejä ilman mitään valvontaa.

Kolikkopelit taas olivat museossa käytännössä ikärajattomia. Itse olin yllättynyt löydettyäni “Top Landing” (n. 1988)-simulaattorin kolikkopelien huoneesta. Edellisestä pelikerrasta kun kyseisellä masiinalla oli 25 vuotta ja paikkana Tervakoskella sijaitseva Puuhamaa!

Roolipelit ovat esittelyssä heti ovella Miska Fredmanin Astraterra (2013) voimin. Luultavasti kiertävissä näyttelyissä käsitellään roolipelejä enemmänkin, sillä materiaalia on pelimuseolla hyvin paljon. Jatkossa yläkerrassa tulee olemaan Tampereen yliopiston Pelitutkimuksen laitoksen ylläpitämä kiertävä näyttely.

Itse olin otettu radio-ohjelman nimeltä “Lohikäärmepuu” (1990) esittelystä, sillä kyseinen ohjelma päästi kaksi osanottajaa kerrallaan roolipelaamaan radiossa! Museossa on Lohikäärmepuusta jopa tallenteita ja interaktiivinen nauhoituskoppi. Muistan kuunnelleeni radiosta tätä peliä, ja se näyttää vaikuttaneen hyvin pitkälti.

Allekirjoittanut oli kahden pelin takia edustamassa. Ensimmäinen oli Teachergaming LLC tuottama Minecraft EDU (2011), joka oli Suunnistussimuaattorin (2007) lisäksi toinen opetuspeli paikalla. 

Toinen oli Rajakatse Fantasia RY:n  Live-roolipelisarja (alk. 1995), jolle oli uhrattu huomattava määrä tilaa. Pelit jatkuvat edelleen ja pidin siitä että muinaiset peliohjeemme, jopa nolo mainos vuodelta 1999, olivat saaneet niiden ansaitseman tilan. Pitää todella nöyrtyä ja ottaa vastaan todellisena kunnianosoituksena 21-vuotisen jatkuvan kampanjan ollessa yksi suomen sadasta vaikutusvaltaisimmasta pelistä!