Rebel Cops

X-Poliisi

XCom-strategiasarjalle flirttaileva Rebel Cops sijoittaa tarinansa 1994 jenkkeihin. Itämafian pomo Victor Zulev on saanut Riptonin kaupungin valtaansa ja kaikki ovat alistuneet tähän. Paitsi sinä.
Joukko entisiä poliiseja ja eläkeläisiä ajaa Coca-Cola kärryllä ympäri kaupunkia taistellen järejstäytynyttä rikollisuutta vastaan. Weappy Studios on aikaisemmin saanut mainetta ‘This is Police’-manageripelien kehittäjänä. Rebel Cops onkin eräänlainen spinoff tähän pelisarjaan.

Pelin tiedot

Pelin nimi: Rebel Cops Pelin julkaisija/kehittäjä: THQ Nordic/Weappy Studio
Alustat: PC (Steam), PS4*, XBox* Pelin tyyppi: Strategia, hiippailu
Ikäraja(t): ???
Arvostelijat: Rami
Kuvat&linkit:
Pelitraileri
Splatter Cat Gaming

* PS4 ja XBox versio julkaistaan myöhemmin.

Mitä peliharrastaja ajattelisi pelistä

Peli muistuttaa hyvin paljon uudempia X-Com pelejä, sillä jokaisella hahmolla on kaksi toimintoa vuorossa, eli vaikkapa liikkua, ampua, ottaa esineitä, pamputtaa tai lukea oikeuksia. Systeemi toimii kuin junan vessa ja osaa olla ankara, sillä pelihahmo jota ammutaan revolverilla kuolee verenvuotoon yleensä muutaman kierroksen sisällä. Pelissä painotetaan poliisitoimintaa, eli kohteita vangitaan ja aina on mahdollisuus käskeä kädet ylös. Roolipelielementit tulevat selkeästi näissä tilanteissa, eli rikollinen ei välttämättä tottele pysäytymismääräystä kun se huudellaan kaukaa. Onnistumisen todennäköisyyden näkee puolikaaren muotoisella mittarilla, eikä outona prosenttilukuna, joten tämäkin on parempi kuin XCom-pelien käyttämä esitystapa.





Kapinallispoliiseita ei kukaan tue joten he tekevät tehtäviä yhteisölle ja myyvät rikollisilta löytämiään tarvikkeita pois. Ammuksista, aseista, lääkintäpakkauksista ja suojavarusteista on ainainen pula. Löydetyt tavarat voi lahjoittaa köyhille, joten peli pyrkii olemaan Robin Hood-toimintaa nykyaikana. Luvatut tehtävät pitää kuitenkin hoitaa, maine nimittäin heikkenee jos tehtäviä ei onnistu tekemään. Niinkuin hakea joku videopeli viereisestä rakennuksesta kesken tulitaistelun.





Peli on myös hyvin armoton. Luotia kun ei kukaan kestä, ellei päällä ole ballistista liiviä ja kypärää. Nämäkin kuluvat, kuten äänenvaimennin joka kestää vain seitsemän laukausta. Tehtävät ovat myös haastavia, esimerkiksi ylemmillä vaikeusasteilla saa vain kolme tallennusta käytettäväksi tehtävään. Tämä on turhauttavan vähän sillä tehtävät saattavat hyvin kestää karttojen suuren koon takia 30, jopa 60 vuoroa (vrt. X-COM 2 10-15 vuoroa).

Viholliset partioivat aktiivisesti alueella ja niitä on paljon. Jos poliisi sattuu vartijan näkökulmaan on yksi kierros aikaa hiljentää silminnäkijä ennenkuin kaikki lähistöllä tietävät missä kapinallispoliiseja on.

Tämä erottaakin kaksi selkeää pelimuotoa toisistaan: alku tehtävistä hiippaillaan ja pyritään säilyttämään tämä etu, kun paljastutaan siirtyy peli vihamieliseksi räiskinnäksi, jossa ammuksten riittävyys on kysymysmerkki. Tuntuukin vähän siltä kuin pelaisi puzzlepeliä, yrittäen pamputtaa ja ottaa kiinni mahdollisimman monta rikollista ennen kuin ensimmäinen laukaus kajahtaa. Tietysti kun luoteja alkaa satamaan on kiinniotto mahdollinen, se on vaan hieman hankalampaa.

Rebel Cops on mielenkiintoinen iteraatio vanhasta pelityypistä. Se pyrkii uudella pelisuunnitelulla ja innovaatioilla uudistamaan ryhmäpohjaisen strategian genreä. Resursseja on vähän - kuten ennen vanhaan, mutta silti työt pitää hoitaa. Poliisitoimintaa tuetaan aika hyvin eli rikollisia kannattaa ja pitääkin ottaa elossa vangiksi. Kentät ovat sikäli vuorovaikutuksellisia että jostain löytyy koodi, toisessa paikassa on kassakaappi. Jos ruumiita jää nämä aiheuttavat yleishälyytyksen. Vastustaja saa välillä täydennyksiä tai jopa kolmas osapuoli päättää hyökätä paikkaan.

Kuvaohjelmaluokittelijan näkökulma

Pelin väkivalta on etäännytettyä, eli linnunsilmäperspektiivin takia pelaaja ei erota paljon mitä tapahtuu. Grafiikka on tyyliteltyä ja polygonien määrä on pidetty alhaisena. Kovimmat jutut löytyvätkin tekstimuodossa, esimerkiksi liigan vihjataan harrastavan ihmiskauppaa ja tältä pelastetaan vankeja. Yllättävänkin avoimesti pelissä on normaalia enemmä kiroilua, tarkka-ampujan kommentoidessa laukauksia ja tämä on sikäli huomattavaa että se voisi nostaa PEGI-ikärajaa jossain määrin.

Vanhempien ja pelikasvatuksen kannalta

Kehittäjät ovat kuvailleet sisältöä seuraavasti Steamissa:

“Tämän pelin sisältö ei sovi nuoremmille eikä suositella katsottavaksi töissä: Paljon väkivaltaa tai verta, Aikuissisältöä”


Kuten edellä todettiin, tämän tyypin peleissä puhutaan ‘etäännytyksestä’. Etäännytys on käsite jota käytetään televisioviihteeseen ja jota voidaan myös soveltaa peleihin. Tehokeinoilla ja kuvausteknisillä kikkailuilla katsojaa viedään neutraalin tarkkailijan rooliin tilanteissa jotka muuten saattaisivat herättää empatiaa. Voidaan pohtia onko peli itsessään jo etäännytetty media, sillä se vaatii strategista ajattelua mielummin kuin tunneälyä. Tietysti olemassa on pelejä, jotka vetoavat vahvasti tunteisiin, mutta kaukaa kuvattu strategianaksuttelu ei ole yksi näistä.

Kuva: Malliesimerkki etäännytyksestä, kuvakulma, etäisyys ja
UI-efekti kuvaamassa että kuolema tuli eikä nukahtaminen.

Tietysti, olemassa on pelejä jotka vetoavat tunteisiin mutta ryhmätason vuoropohjainen strategia ei näitä lähtökohtaisesti lämmitä. Shakki on shakkia, vaikka sen muotoilisikin rosvot ja poliisit- toiminnaksi. Jo 90-luvulla Mikrobitti pohti ollaanko menetetty mitään todellista jos pelitilanteen voi ladata uudelleen? Sinällään siis Steam-varoitukset ovat tällä kertaa vähän yliampuvia, niitä kannattaa seurata mutta varsinainen vanhempien keräämä pelitietämys kertoo minkälaista sisältöä yleensä tämän tyypin peleissä on.

Peliä pelatessa voi pohtia, että…

(Nämä ovat siis keskustelunaiheita joita voi joko itse tai sitten kaverin kanssa pohtia. Pelielementeistä keskustelu on ihan hyvä tapa harjoittaa mediakasvatusta omassa perheessäkin)

• Miksi kaikkia ammuttuja ei voi pelastaa?
• Ovatko pelin pidätykset kaikki laittomia pidätyksiä?
• Mikä tekee pelistä enemmän poliisipelin kuin sotapelin?
• Jos pelin esittelemä tilanne tapahtuisi, mikä olisi eettisesti hyväksyttävää vastarintaa?