Yhden miehen vapaussota
Assassin Creed-pelit ovat historiallista pukudraamaa ja tieteisfiktiota ikuisesta sodasta assasiinien ja temppeliritarien välillä. Metajuoneneen kuuluvat ihmisiä edeltäneiden tuomiopäiväennustukset. Pelisarjan kolmannessa osassa Desmond Miles löytää edeltäjien tukikohdan tavoitteenaan pelastaa maapallo aurinkosoihdulta. Tukikohta ohjaa hänet tutkimaan esi-isänsä geneettisiä muistoja amerikan vapaussodasta, jotta paikan käynnistysavain löytyisi. Pääasiassa pelissä seikkaillaan kahden muinaisen sukulaisen muistoissa ja kappaleiden välissä nykyajassa aktivoiden muinaista tukikohtaa pala palalta.
Assassin Creed 3 on yksi pelisarjan huonoimmin vastaanotettuja pelejä, mutta kuinka parempi remasteroitu versio on?
Pelin tiedot
Pelin nimi: Assassin Creed 3 Remastered Pelin julkaisija/kehittäjä: Ubisoft/Ubisoft Montreal (2012/2019)Alustat: PC, XBox, PS4 Pelin tyyppi: Toimintaseikkailu
Ikäraja(t): PEGI 18
Arvostelijat: Rami
Kuvat&linkit:
Comparision Trailer
Original vs Remaster Graphics Comparision & Frame Rate
Mitä peliharrastaja ajattelisi pelistä
Lähdetään hyvistä asioista liikkeille, eikös?
Peli on ihan mukava pelata, remasterointi on parantanut pelattavuutta ja tuonut mekaniikkoja uudemmista peleistä. Amerikan vapaussodan aikaa on myös mielenkiintoista nähdä ihan historiallisen kuvan kannalta. Metsämaisema on myös suomalaiselle miellyttävää aluetta toimia ja olla. Uusiokäsittely on tuonut peliin lisää tyyliä ja ladattava lisäsisältö on nyt mukana. UI ja inventaario on saanut päivitystä, eikä rassaa saman verran kuin alkuperäisessä pelissä. Moninpeliä ei ole päivitetty ja tätä eivät kaikki kaipaa mutta sen poisjättäminen on osittain harmi sillä ilmeisesti sillä oli omat kannattajansa.
Remasterd-version erot: Hiotumpi pelattavuus, Parempi resoluutio, varjostimet on päivitetty Assassin Creed:Origins-tasolle ja vesiheijastukset ovat huomattavasti nätinpiä, hahmot ovat saaneet uudet mallit, kaikki DLC kuuluvat pakettiin, ja muut kostuumit näkyvät nyt cutsceneissä, aseiden craftääminen on lisätty mukaan, tiirikointia on yksinkertaistettu, stealth-systeemin on saanut päivityksiä kuten alhaisen profiilin tuplapuukotus. Joissain kohtauksissa on enemmän ihmisiä, vaatteet löytyvät vaatekaapista Davenportin kellarista. Päivityksistä pitää maksaa myös jonkin verran, piirtoetäisyys on tiputettu lyhyemmäksi ja sumua on lisätty samalla. Rosoisia pintoja hiottiin tarpeeksi, joten 'Keisarin uusista vaatteista' ei voi puhua.
Peli ei ole välttämättä aiheensa puolesta kiinnostavin eurooppalaisellle. Tälle ei voi mitään. Sitten ne huonot puolet, johon päivityksillä ei voi mitenkään vaikuttaa: eli se juoni. Kyse ei ole kuitenkaan juonen puutteesta vaan siitä päinvastaisesta. Taistelu- ja tapahtumien kuvaukset ovat aikalailla Hollywoodia. Ranskalais-Intiaanisodat ohitetaan alussa hyvin nopeasti Connorin isän kengissä pelaten.
Peli ei ole välttämättä aiheensa puolesta kiinnostavin eurooppalaisellle. Tälle ei voi mitään. Sitten ne huonot puolet, johon päivityksillä ei voi mitenkään vaikuttaa: eli se juoni. Kyse ei ole kuitenkaan juonen puutteesta vaan siitä päinvastaisesta. Taistelu- ja tapahtumien kuvaukset ovat aikalailla Hollywoodia. Ranskalais-Intiaanisodat ohitetaan alussa hyvin nopeasti Connorin isän kengissä pelaten.
Kaikista ongelmallisin on historian esittäminen - peli antaa hieman vääristynyttä kuvaa jenkkien itsenäisyyssodasta. Henkilöitä ja tapahtumia esitetään väärin - Washington oli todellisessa elämässä taitava poliitikko, mutta hänestä maalataan kuva värittömänä lampaana joka tekee sotarikoksen kansallissodan lopussa. Braddock esitetään psykopaattina. Charles Lee päätyy pääpahikseksi jostain syystä, ehkä hän oli petturi ehkä ei. Bostonin teekutsut olivat väkivallaton tapahtuma mutta peli tekee siitä teurastuksen. Ymmärrän joidenkin ihmisten kommentit britti-vihamielisyydestä, jenkkien omia piraattilaivoja ei mainita ja punatakit ovat kiristämässä rahaa ja sortamassa ihmisiä.
Hyvänä puolena voidaan mainita että osa kuvauksesta perustuu hyvin vahvasti todellisuuteen. Brittiarmeijan kuri oli tuohon aikaan heikko, ja Assassin Creed-sarjassa tuntuisi olevan yleisenä teemana taistelu sortoa vastaan. Samalla tavalla se että Haytham ei pidä poikaansa ja tämän intiaaniäitiin mitään yhteyttä on myös tapa miten historiallisesti toimittiin. Boston kuvataan pelissä vauraammaksi kuin New York, ja tämä on totta.
Ilmeisesti Ubisoft alkoi jännittämään eikä ei uskaltanut kuvata siirtokuntia muuten kuin Hollywoodimaisen kevyesti. Prostituutio puuttuu täysin kaduilta ja sotilasleireistä. Etenkin New York oli pahamaineinen tästä syystä. Orjuudesta puhutaan mutta sen käsittely jää täysin vastakkaisten mielipiteiden esittämiseen, eli sen merkitystä vähätellään todella rajusti.
Intiaanipuoli juonesta on periaatteessa hyvä, mutta sen historiallinen tarkkuus on vähintäänkin kyseenalainen. Suurin osa Irokeeseistä oli brittien eikä patrioottien puolella. Todellisuudessa Connor olisi ollut oman heimonsa paaria. William Johnsonin murhaaminen ei myöskään ollut millään tavalla looginen osa juonta, sillä oikea Johnson oli hyvissä väleissä irokeesien kanssa.
Peli on hyvin vahvasti ylikirjoitettu. Puoli-intiaani Connor päätyy johtamaan sekä itsenäisyyssodan joukkoja että komentamaan laivaa. Hänellä on kottikärryllinen syitä sankarin matkaan, lähtien siitä että äiti poltettiin kylän mukana, isä sattuu edustamaan täysin väärää ideologiaa ja hän saa näyn Edeltäjiltä.
Tietysti hän on ratkaisutaisteluissa komentajana, Bostonin teekutsuilla pelastamassa kaikki ja ja …. Eh. Kyseessä on siis yhden miehen vapaussota. Connor kuvataan lapsellisena henkilönä ja tämä periaatteessa toimii valintana, mutta muut sivuhenkilöt tuntuvat tietävän poliittiset realiteetit paremmin kuin Connor itse, mikä ei palvele narratiivia.
Pelin kappaleiden tahditus on ontuva. Desmondin tehtävät ovat aika tylsiä. Alku on todella hidas ja vapaussotaan kestää useampi kappale. Kirjoitus ja todellinen peli eivät yleisesti ottaen tunnu tässä pelisarjassa sopivan yhteen. Pelin piti olla huikea päätöskappale tarinalle ja täytyy myöntää että metajuonessa on ideaa, mutta edes lopun draama ei välity kovin hyvin.
Jotta salamurhaaja voi pistää ihmisiä hengiltä, hänen on kylmetettävä tunteitaan. Päähenkilöt ovat siis vähintään antisosiaalisia sekundaaripsykopaatteja, miksi heitä kiinnostaisi se, mitä muut ajattelevat? Tässä mielessä AC3 ottaa askeleita oikeaan suuntaan, Desmondin isällä on selkeitä narsistisia piirteitä ja Connorin isä Haytham on mielenkiintoinen sillä osassa kohtauksissa hän toimii kuten oikea psykopaatti:
Connor “Miksi et tappanut minua”
Haytham “Mielenkiinnosta…”
Peli yrittää hauskuttaa pelaajaa mahdollisimman paljon, samalla se jakaa itseään hyvin suureen määrään toiminnallista sisältöä esimerkiksi pelissä on sekä metsästys että purjehdusosuuksia sekä moninpeli vielä kaupan päälle. Jos pohditaan ihan puhtaasti ominaisuuksien kannalta on AC3 pelissä pahuksen paljon liikaa ominaisuuksia, jotka eivät tuo mitään lisää peruspeliin. Vai miltä kuulostaa: turha alkukappale, kohtaukset nykyajassa ja menneisyydessä, talvi, kesä, minitehtävät, minipelit lautapelien muodossa, metsästys, omien tilusten parantaminen, craftääminen, assasiinien värväys, kaupankäynti, itsenäisyyssota ja laivan kipparointi. Lautapelejäkin tarvitsee pelata pakotettuna tasan kerran pelissä.
Pelkästään vuosien 2012-2014 aikana ilmestyi viisi Asssassin Creed-sarjan peliä! Ainakin kehittäjän mukaan AC3 kehitys oli ‘'perfect storm of bullshit'. Ilmeisesti ominaisuuksia lisättiin jatkuvasti tuottajien ja suunnittelutiimin toimesta, tiimit eivät kommunikoineet ja ominaisuuksia jouduttiin tiputtamaan pois loppumetreillä. B-tiimi tuotti Desmondin tehtävät ja tämä näkyy selvästi laadussa. Ilmeisesti tälläisestä projektinhallinnasta ei opittu, jonka takia fanit menettivät uskoa pelisarjaan ja Unity floppasi todella komeasti. Jotain hyvääkin jäi käteen, näistä ominaisuuksista laivataistelu osoittautui niin hauskaksi että Black Flag tehtiin sen pohjalta. Suurta sotaa ei suoranaisesti esitetty enää myöhemmissä peleissä, koska näiden kohtausten esittäminen on hankalaa näyttää historiallisen uskottavasti ja siten että se on mielenkiintoinen osa peliä.
Kuvaohjelmaluokittelijan näkökulma
Assassin Creed 3 on aikuisille suunnattu murhasimulaatori. Se on vähemmän raaka kuin osa myöhempiä pelejä, johtuen siitä että vammoja ei näytetä korostetusti. Onko peli ansainnut PEGI 18 ikärajan? Ainakin järjestelmän oma kriteeri täyttyy:
“frequent strong violence and the use of sexual expletives.”
Entä suomalainen ikäraja? Näissä tilanteissa täytyy myöntää että kulttuuri puhuttelee paljon ja suomalaiset kuvaohjelmakriteerit vaativat poikkeuksellisen kovaa väkivaltaa. Lainaan tässä Kavin kriteeristöä väkivaltakriteerien osalta:
1) Fiktiivistä, realistista ja erittäin veristä ja yksityiskohtaista tai erittäin pitkäkestoista ja yksityiskohtaista tai erittäin pitkäkestoista ja sadistista ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.
2) Aitoa ja yksityiskohtaisesti tai selväpiirteisesti sekä viihteellisesti tai ihannoiden esitettyä ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.
3) Fiktiivistä, selväpiirteisesti ja pitkäkestoisesti esitettyä seksiin liittyvää väkivaltaa (raiskaus, insesti, pedofilia).
Assassin Creed-tapauksessa puhutaan 1. kriteeristä ja siitä täyttyykö se riittävästi? Realistinen tarkoittaa uskottavaa, mitä pidemmälle mennään videopelimaailmaan sitä vähemmän tätä termiä voidaan käyttää. Connorin Hollywood-kikkailut ja hidastettu brittien tökkiminen terävillä aseilla voi pyrkiä olemaan tehokeino, mutta se ei välttämättä kohauta tietokonepelissä tunteita samalla tavalla kuin live-elokuvassa tapahtuva kohtaus. Pelaaja ymmärtää että peli on peli, jonka tarkoitus on voittaa vastukset.
Peli on aina etäännytetty esitystapansa ansiosta, se kun on peli eikä samaistuttavaa liveviihdettä, tosin myös liveviihde voi olla esitystapansa takia matalan ikärajan, esimerkiksi Assassin Creed elokuva sai ikärajaksi 12. Ongelma esiintyy kun suomalaista kriteeristöä yritetään soveltaa aikuisille suunnattuun peliin, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta pelit eivät myy itseään shokkivaikutuksella ja PEGI 18 peli ei välttämättä ole tunnevaikutuksen kannalta samalla tasolla kuin mitä suomalainen 18-kriteeri edellyttäisi elokuvalta.
Esimerkiksi Connor pelastaa patriootin kidutukselta - tässä kohtauksessa ei ehdi tapahtua muuta kuin uhkailua ja kohtaus saisi korkeintaan 12 suomalaisessa kiteeristössä - ehkä jopa alemman. Se mikä ehkä eniten tulisi painaa on väkivallan hallitsevuus ja tietynasteinen trivialisointi - pelaaja pelaa kylmää psykopaattia. Tämän takia joudun katsomaan kriteeristöä muualta:
4) Fiktiivistä tai aitoa yksityiskohtaista ja realistista tai hallitsevaa tai pitkäkestoista ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa.
Pelin väkivalta ei ole välttämättä korostettua eikä yliampuvaa ja parodista, ainakaan siinä mielessä kun sillä kriteeristössä tarkoitetaan. ‘Hallitsevaa tai pitkäkestoista’ - kriteerin käyttö vaatii jossain määrien termien uudelleentulkintaa, sillä ‘hallitsevuus’ tarkoittaa peleissä eri asiaa kuin elokuvissa. Hallitseva peli-elementti on sitä mitä pelaaja tekee enimmäkseen, tässä tapauksessa parkouraaminen ja ihmisten tappaminen.
Tappaminen esitetään jossain kohauksissa jopa toivottavana ja useammassa kohtauksessa sotilaiden tappamiseen liittyy saman verran tunnetta kuin roskien vientiin ulos. Siviileitä ei saa tappaa, mutta se ei tarkoita sitä etteikö pelaaja pelaa laskelmoivaa psykopaattia. PEGI- ikärajajärjestelmä perustuu teoriaan mallioppimisesta, suomalainen ikäraja kaikkeen lapsen kehitystä vahingoittavaan sisältöön.
Tappaminen esitetään jossain kohauksissa jopa toivottavana ja useammassa kohtauksessa sotilaiden tappamiseen liittyy saman verran tunnetta kuin roskien vientiin ulos. Siviileitä ei saa tappaa, mutta se ei tarkoita sitä etteikö pelaaja pelaa laskelmoivaa psykopaattia. PEGI- ikärajajärjestelmä perustuu teoriaan mallioppimisesta, suomalainen ikäraja kaikkeen lapsen kehitystä vahingoittavaan sisältöön.
Suomalaisten ikärajojen antama ikäraja pelille olisi todennäköisesti vahva 16, jos seurataan kriteereitä jotka eivät ole ensisijaisesti peleille suuuniteltu. PEGI-kriteeristön soveltaminen taas televisio-viihteeseen nostaisi ikärajoja kohtuuttomasti, joten kukaan ei haluaisi sitä tehdä. Puhumme tässä kahdesta erilaisesta mediasta ja taiteen muodosta, jotka ovat nykyisessä muodossaan saman lain alla. Pitäisikö siis tulevaisuudessa pelitutkimuksen antaa itse määritellä mikä sisältö on lastensuojelullisesti merkittävää?
Vanhempien ja pelikasvatuksen kannalta
Assasin Creed-pelit olivat niitä jota annettiin takavuosina tyttölapsille rippilahjaksi. Tämä ei ole hyväksyttävää, riippumatta siitä onko AC kovaa vai erityisen kovaa väkivaltaa. Tämä kysymys ei poista vanhemman vastuuta. Pelikasvatus ei ole sitä että käyttöön luovutetaan aivan liian kovan ikärajan peli ja sitten nuoriso pelaa sitä yksin. Pelikasvatus on lopulta mediakasvatusta, medialukutaitoa ja hyviän mediankäytön opetusta. Se että sisällöllä tai ikärajalla ei ole väliä on huono oppi.
Peliä pelatessa voi pohtia, että...
- Missä määrin historiallisen pelin pitäisi olla historiallinen?
- Mitä mieltä olet historiallisten henkilöiden käyttämisestä pelihahmoina?
- Mitkä Assassin's Creed pelisarjan ominaisuuksista ovat hyviä ja mitkä turhaa toistoa?
- Voiko amerikan vapaussodasta puhua neutraalisti?
No comments:
Post a Comment