Moons of Madness

Hulluuden kuilla

H.P Lovecraft on nimi jota on helppo käyttää, kiitos avoimen mytologian ja jo vanhentuneiden tekijänoikeuksien. Norjalaisen RocketPocket Gamesin esikoispeli muistuttaa tyyliltään yllättävän paljon aikaisemmin arvostelua Conariumia. Tällä kertaa kuitenkin Mars-tutkimusretkikunnan mekaanikon elämän keskeyttää yliluonnollinen kauhu. Tietysti lennon on kustantanut yksityinen Orochi-konserni. Jep, Secret Worldin tuntevat varmasti tunnistavat viitteen.

Pelin tiedot

Pelin nimi: Moons of Madness Pelin julkaisija/kehittäjä: Funcom/RocketPocket Games
Alustat: PlayStation 4, Xbox One, Microsoft Windows Pelin tyyppi: Seikkailu, Kauhu
Ikäraja(t): PEGI 16
Arvostelijat: Rami
Kuvat&linkit:
Traileri

Mitä peliharrastaja ajattelisi pelistä

Mielenkiintoista kyllä peli on spin off Funcomin aikaisempaan The Secret World Legends MMORPG-peliin, josta Orochi on myös tuttu. Tämä nykyaikaan peli otti ideoitaan H.P Lovecraftin tuotannosta, yhdistäen sen reippaaseen James Bond- toimintaan. Tämä selittää jossain määrin pelin suunnittelussa tehtyjä valintoja. Kehittäjät ovat myös julkaiseet spinoffina Cyrano Story vaihtoehtotodellisuuspelin (Alternative Reality Game) josta on viimeinen tehtävä juuri ratkaisu Funcomin twiittinä.

Mutta, itse Moons of Madness-peliin. Peli alkaa painajaisista, jota tutkimusretkikunnan jäsen Shane on nähnyt. Mars-järistykset ovat aiheuttaneet vahinkoa joten sankarin työpäivä lähtee liikkeille aurinkopaneelien korjaamisella mutta jotain pahaenteistä on ilmassa. Avaruusalus Cyrano on asettumassa kiertoradalle ja tuomassa täydennyksiä.

Osa pelistä on ongelmanratkaisutehtävien suorittamista, nämä on toteutettu näppärällä logiikalla ja sinänsä piristävät päivää, eli pelkästä kävelysimulaattorista ei voi puhua. Joissain tasoissa etsitään ja aktivoidaan muukalaisten pallomaisia duracell-paristoja ja välillä käydään tuijotuskisaa lonkeroiden kanssa. Suurin osa uhista on ympäristöstä johtuvaa, mutta pelissä on väliin pako tai hiippailuosuuksia.

Varsinaisena supervoimana Shawn voi ottaa kauko-ohjaukseen vaikkapa turvallisuuskameran tai aurinkopaneelin. Toimintaosuuksia on jonkin verran, joskin nämä etenevät aika loogisesti nappia painamalla oikeaan aikaan tai juoksemalla karkuun. Mistään turhan monimutkaisesta pelistä ei puhuta, esimerkiksi avaruuspuvussa pärjää hyvin jos muistaa tankata ilman aina välillä

Pelaaja on vastuussa paikkojen ja esineiden löytämisestä, välillä esimerkiksi lääkeampullit olivat aika pieniä pöydällä. Pieniä yksityiskohtia on muistettu, pelaaja voi mm. kokeilla ottaa kypärää päästä kun ilmalukossa ei ole painetta.  Välillä pitää hiippailla vartijan ohi, tai etsiä oikea kohde ongelmatehtävässä.

Mikä pelissä on sitten sitä Lovecraftiä? Päähenkilö on opiskellut Miscatonicin yliopistossa ja mielenterveys on jossain määrin simuloitu. Dreamlands, Necronomicon ja pakollinen psykologin penkki - nämä ovat hyvin tuttua Lovecraftiä. Itseasiassa Call of Ctulhu-roolipelin tuntevat muistavat seikkailuita jota on sijoitettu jopa kuuhun ja Marsiin. Secret World- zombie&haulikko pullistelu ei  näy pelissä pahasti, muuten kuin että päähenkilö ei ole koko ajan paniikissa. Aito Lovecraft-tyyli olisi tietysti että millään ei ole mitään väliä, mutta näin synkkä ei Moons of Madness ole.

Secret Worldin tuntevat saavat pelistä varmasti irti pari ylimääräistä vitsiä. Sinällään kehtaan varmasti myös suositella peliä myös Lovecraft-faneille. Oma Steam toteaa että 6 tuntia tätä tuli pelattua. Vaikka visuaalinen suunnittelu on oikein hyvää, uusintapeluuarvoa ei tarinalla juurikaan ole (ihan loppua lukuunottamatta, luonnollisesti).

Kuvaohjelmaluokittelijan näkökulma

Yksi mikä pitää mainita on se että Moons of Madness ei ole ihan täysin pelkkää psykologista kauhua. Jumpscare-ruutuefektejä käytetään välillä, eikä näitä osaa aina aavistaa (mikä on varmaan juurikin niiden oikeaa käyttöä). Lonkeroita ja limaa pelissä on hyvin paljon sekä kuolleita astronautteja löytyy parissa kohtaa. Enemmänkin tämä menisi taas ‘yliluonnollisuuteen liittyvää melko voimakasta ahdistusta’-kriteerin alle, koska sama kriteeri huomioi myös äkilliset kuvatehosteet ja pitkäkestoisen piinaavan uhan.

Secret Worldissä kauhu lähtee kaikkien paperien lukemisesta, mielikuvituksen käytöstä ja huomion kiinnittämisestä yksityiskohtiin. Eroja on ihan selkeästi, Secret Worldin päähenkilö on supersankari kun taas Moons of Madnessin Shawn on avaruusmekaanikko, joka tosin terästäytyy kovasti loppua kohden. Eli kyllä, sanoisin että peli on kauhuteemainen mutta järkyttävyydestä voidaan puhua vain parin kohtauksen kohdalla. Tietysti, nuorten lasten nähden peliä ei kannata pelata.

Lisäyksenä mainittakoon että peli saisi 'painajaisbensa'-testissä noin 11-12 pistettä. Tämä sijoittaisi sen kevyemmäksi kuin esimerkiksi Five Nights at Freddys-pelit, mutta raskaammaksi kuin aikaisemmin arvioitu Stygian: Reign of the Old Ones. 

Vanhempien ja pelikasvatuksen kannalta

Pelin virallinen ikäraja on PEGI 16 “fantasiahahmoihin kohdistuvan voimakkaan väkivallan” ja “kovan kielenkäytön” takia. Tämä on hyvin uskottava, sillä PEGI antaa tuntuvaa ikärajaa jos jotain pelihahmoa pidetään sivullisena tai viattomana. Sinällään suomalaisittain voin sanoa että kauhun ja ahdistuksen luokittelussa käydään jatkuvasti köydenvetoa 12 ja 16 välillä. Esimerkiksi nk. ‘Body Horror’ saattaa vaikuttaa tehokkaammin teini-ikäisiin, jotka ovat herkässä vaiheessa oman kehonsa kanssa. Niinpä 16 on ihan hyvä ikäraja moneen kauhupeliin, sillä se ei välttämättä sovi omille lapsille vaikka ikäraja olisikin 12.

Peliä pelatessa voi pohtia, että...

• Kuka on H.P Lovecraft?
• Mikä on Marsin asema Lovecraftin fiktiossa?
• Mikä on Secret World?
• Mitä Secret World-viitteitä löydät pelistä.
• Mitä ihmettä Cyranolle tapahtui?