Undertale

 Armahtakaa vastustajianne!

Undertale on fantasiasatu maailmasta jossa hirviöt on karkoitettu maagisen suojakilven taakse alamaailmaan. Ihmislapsi (päähenkilö) tippuu kuoppaan päätyen alamaailmaan. Täällä hän tapaa Toriel-nimisen antromorphisen vuohen. Täti ottaa lapsen vastaan mutta ei haluaisi antaa tämän etsiä ulospääsyä. Tästä alkaa seikkailu alamaailman läpi pelissä jossa vastustajien armahtaminen on kerrankin mahdollista!

Pelin tiedot

Pelin nimi: Undertale Pelin julkaisija/kehittäjä: Toby Foxx (2015)
Alustat: PC Pelin tyyppi: roolipeli, bullet hell, retro, indie
Ikäraja(t): -
Arvostelijat: Rami (35)
Videokuvaa 
https://www.youtube.com/watch?v=1Hojv0m3TqA

Mitä pelissä oikeasti tehdään?

Peli on pikselimäisellä retrografiikalla toteutettu rooliseikkailu, jota on höystetty ongelmanratkaisutehtävillä. Pelissä voi todellakin armahtaa vastustajia näiden tappamisen sijasta ja EX- pisteitä saa vihollisten rauhanomaisesti voittamisesta nolla, mutta kultaa sitäkin enemmän. Pelin mekaniikassa taistelut ovat vuoropohjaista, mutta mukaan on sekoitettu nk. ‘bullet hell’-tyyppistä ammusten väistelyä.

Mitä kokeneempi pelaaja saa irti pelistä?

Peli on tehty Gamemaker:Studiolla ja se mukailee japanilaisten roolipelien kliseitä puuttumalla niiden suurimpaan sokeaan kohtaan eli kaikkien vastustajien tuhoamiseen. Vastustajat voi saada luovuttamaan taistelussa, esimerkiksi saamalla aikaiseksi 'broromancen' kaartilaisten välille tai antamalla otukselle sitä kunnioitusta mitä tämä kaipaa? Jos retrografiikka ei aiheuta näppylöitä, antaa peli pohdittavaa etenkin pasifistisen pelin muodossa ja pelin ongelmanratkaisutehtävät jarruttavat mukavasti etenemistä.

Pelin eettinen sanoma?

Aivan kaikista ei taistelematta selviä, mutta pelin ongelmanratkaisu vastustajien rauhanomaisen voittamisen muodossa, on sen suurin erottava tekijä muista. Pelissä pitää välillä olla taistelematta. Erinomaisena puolena vastustajien armahtaminen vaikuttaa suoraan pelin loppuun ja päävastustajien kanssa voi ystävystyä. Esimerkiksi erään luurangon kanssa voi päätyä treffeille ja ikuiseksi ystäväksi!

Jep, näyttäisi todellakin siltä...

Sanoisin että Undertalen suurin meriitti on hirviöiden mieltäminen persooniksi, myös sattumanvaraiset kohtaamiset ovat persoonallisia ja näitä ei ole pakko murhata. Tai sitten monessako pelissä vaikuttaa juoneen se, mitä ostat hämähäkkien varainkeruumyynnistä?

Peli pyrkii antamaan suoraan palautetta pelaajan valinnoista - tosin suurimmat paljastukset pelin moraalijärjestelmästä on jätetty loppuun. Tyyliltään peli on kevyt, huumoria unohtamatta, esimerkiksi alussa törmätään kahteen luurankoveljeksiin joiden slapstick-huumori jaksaa kyllä hymyilyttää.

Hirviöt tarvitsevat seitsemän ihmisen sielua vapautuakseen vankilastaan - hirviökuninkaalla on näitä kuusi jo kerättynä. Vaihtoehtoisesti  taas vakava vaihde heitetään päälle jos pelaaja pyrkii tappamaan kaikki sivupomot, tällöin pelin lopullinen tulkinta on se että pelihahmo ei kovin sielukas ollutkaan. Säästämällä kaikki pomovastustajat päästään komeaan loppuun. Joku voi sanoa sitä siirappiseksi, itse toteaisin että pelin viesti on ehkä se että päättäväisyys sekä ystävystyminen kannattaa. Kontrasti AAA-pelien 'moraalivalintoihin' on myös hyvin vahva, täydelliseen pasifisti-peliin tarvitaan päättäväisyyttä yksinkertaisesti pelata pasifistisella tyylillä ja etsiä tavat joilla pomovastustajat voitetaan rauhanomaisesti.

Pehmeitä arvoja? No totta kai. Myös satunnaisia vastustajia voi halata!

Kiinnostusta herättävät piirteet?

Undertalesta saa paljon mietittävää. Oli sitten kyse retroseikkailun etiikasta tai ylipäätään ajatuksia herättävästä pelimekaniikasta, peliä uskaltaa suositella. Myös sivuhenkilöihin samaistuu huolimatta siitä että peli kuljettaa juonta eteenpäin repliikeillä ja pikseligrafiikalla. Ja täytyy myöntää, että kyseessä on myös yksi harvoista peleistä jossa sivuhenkilöihin on puhallettu siinä määrin henkeä että näistä voi jopa välittää.


Peli on J-roolipeleille melkoisen määrän ideoita velkaa, esimerkiksi tietyt kohtaukset muistuttavat Earthboundia melkoisesti. Huumoria on mukana reilusti hassuista vihollisista outoihin tilanteisiin. Esimerkiksi tohtori Alphuksen tekemä tappajarobotti saa päähenkilön osalliseksi niin Kotikokki-tvshowsta kuin Shakespearen näytelmästä. Peli marssittaa pelaajan eteen sen verran mielenkiintoisia ideoita että pelaaminen kannattaa, jopa pelin väistelyosuuksien monipuolisuus on kirjavaa.


Peli muistaa myös seuraavalla pelikerralla edellisen valinnat, luoden tarinankerrontaan myös vahvan metatason ja lisää kiinnostavuutta seuraavaan pelikertaan. Syvyyttä on siis rutosti enemmän kuin mitä pikseligrafiikka antaisi ymmärtää!

Comic-Sans I presume?

Jännitystä aiheuttavat elementit?

Pelin pikseligrafiikka on persoonallista ja värejä sekä niiden puutetta pyritään käyttämään hyväksi pelimekaniikassa (esim. oranssin laserin alla voi liikkua mutta ei sinisen). Jotkin hahmot ovat sikäli hyvin toteutettuja että animaatioissa on lievää pelottavuutta ja tämä toistuu sen verran usein että tvtropes.com omisti oman sivun pelille.


Turhauttava peli voi olla pelatessa täyttä pasifistia tai sitten sen takia että osa pelin varustearkuista ja tallennuspisteistä on sijoitettu hieman epäkäytännöllisesti. 

Ei mikään päivänkakkara...

Ladattava lisäsisältö?

Ei lisäosia, peli tukee jo tälläisenään useampia pelityylejä ja muistaa vanhat valinnat.

Pelin ikäraja?

Pelille ei ole virallista ikärajaa, kuitenkin kriteeri 31 “lievät ja lyhytkestoiset kauhuelementit” (synkähkö visuaalinen kuvasto) animaatioissa sopisi suomalaisten kriteerien puolelta parhaiten.

Keskustelunaiheita pelin tiimoilta

• Miten peli määrittelee sielun?
• Mitkä ovat sivuhenkilöiden vaikuttimet?
• Mikä on pelaajan valitsema tyyli, miksi, ja miten?
• Pasifistinen vai kansansurma-pelityyli?