The Dark Eye: Book of Heroes

Kick door, fight orc

The Dark Eye on saksalainen roolipelisarja, joka on kotimaassaan jopa suositumpi kuin Dungeons&Dragons. Se on korkealentoista sankarifantasiaa ja lisensoituja tietokonepelejä onkin tullut koko joukko, Tamperelaisen Random Potionin esikoispelin ollessa neljästoista järjestyksessä. Sankarien tähdistö loistaa kirkkaana ja pahuus on kerääntymässä herättämään pahan jumalan. Sankari lähtee matkalle henkilökohtaiseen tehtäväänsä.

Pelin tiedot

Pelin nimi: The Dark Eye: Book of Heroes Pelin julkaisija/kehittäjä: Wild River Games/Random Potion
Alustat: PC Pelin tyyppi: Roolipeli, nettipeli
Ikäraja(t): ei ikärajaa
Arvostelijat: Rami Sihvo
Kuvat&linkit:
Traileri

Mitä peliharrastaja ajattelisi pelistä

Baldurs Gate mainittiin pelin innoittajaksi, joka näkyy selkeästi jopa UI-grafiikan valinnoissa. Käytännössä koko peli on seikkailua luolastoissa tai muissa jännissä paikoissa. Eli D&D pelaajien tuntemaa ‘kick door -fight orc’ tyyppistä peliä. Suurin osa luolastoista on tyhjää täynnä mutta jokainen nurkka kannattaa koluta aarteiden löytämiseksi.

Book of Heroes käyttää The Dark Eye-roolipelin 5. Edition sääntöjä. Pelimekaniikka on selkeästi näkyvillä, esimerkiksi peli muistaa mainita epäonnistuneista havainnointiheitoista ja pelaaja voi kuunnella onko toisessa huoneessa ketään. Tämä on periaatteessa hyvä idea, että hahmolla on muitakin taitoja jota hän voi käyttää. 

Erikoiskyvyt saadaan kortteina, jotka pitää vielä tämän jälkeen lunastaa kokemuspisteillä. Nämä kortit annetaan nähtävästi sattumanvaraisesti tai niissä on jonkin verran valikoimaa. Hieman mielenkiintoinen tapa hoitaa asia, eikä välttämättä kaikkien mieleen mutta antaa ainakin sopivasti valinnan varaa.

Seikkailut on proseduraalisesti generoitu - tämä on kaksiteräinen miekka koska jossain hyllyssä voi olla jotain tärkeää kun taas suurin osa on tyhjää täynnä. Parhaimmillaan tasot ovat vaihtelevia ja mielenkiintoisia, mutta niissä on usein yksi pomo mikä pitää tappaa. Tämä ei ole aina totta, esimerkiksi panttivangin voi puhua rosvoilta vapaaksi, mikä oli tilanteita jossa koin onnistuvani. Huomaatteko mitä tässä tapahtuu, pelaajalle annettin valinnan vapaus.

Hahaa höhlät!

Näihin seikkailuiihin palkataan mukaan muita seikkailijoita tavernan pöydästä, mutta ilmeisesti nämä eivät maksa mitään eikä heihin voi tutustua millään lailla joten ei niihin myöskään millään tavalla samaistu tai kiinny. Peliä voi pelata kavereiden tai sattumanvaraisten ihmisten kanssa ja privaattipelinä. Teoriassa hyvin mielenkiintoinen idea, mutta käytännössä kysymys tulee mieleen mihin näitä lihapäitä tarvitsee?  Koska pelkästään se idea että tietokone on idiootti on huono tapa saada kavereita pelaamaan tätä, varsinkin kun peli on keskihintainen.

Toisin kuin esikuvssa, soolopelissä ei voi ohjata palkkalaisia. Käskyjä löytyy vain ‘pysykää tässä’. Tämä ei ole ihan pelkästään huonoa, sillä uteliaat hahmot tietysti yrittävät vetää porukkaa eri suuntaan, mutta taisteluissa pelaajana minulla ei ole kontrollia ryhmästä, eli tekemisen määrä on pienempi kuin Baldurs Gatessa. Tämä on selkeä pesäero esikuvaan, jossa hahmoja pystyi jakamaan muille pelaajille. (Baldurs Gaten nettipeli oli vähän kaksiteräinen miekka kun muutamat taistelut  kakkosessa päättyivät kiroiluun. Been there, done that). 

Eroavuuksia esikuvaan riittää mm kirjoituksen suhteen. Mukana kulkevat seikkailijat ovat vain työvoimaa, persoonallisin on ehkä kääpiö jonka voi tavata sattumalta metsässä. Baldurs Gaten kaverit olivat hyvin pitkälle kirjoitettuja persoonia, joiden ääninäyttely vielä tuki tätä. Näitä modattavia wav-pätkiä oli pari kolmekymmentä ja tekstikommenttien ohjella ne antoivat kuvan itsenäisistä persoonista.

Ei ole siis ihme miksi Steamissa peli on saanut kielteisen vastaanoton. Book of Heroes ei ole kovinkaan vahvasti kirjoitettu. Tekstiä on ja kommentointia tapahtuu. Tavernassa sivuhenkilöt toki kertovat huhuja, mutta epäselväksi jää onko tämä tietämisen arvoista vaan pelkkää TDE-roolipelistä tuttua lorea?

BG perustui eeppiseen juoneen. Pelaaja eteni tasojen kasvaessa eteenpäin uskaltautuen syvemmälle - kaikki alueet eivät olleet myöskään luolastoja vaan pieni jännitys eli jatkuvasti mitä tulee eteen. Book of Heroes on toki nopea pelata valitsemalla kartalta, mutta näin maailmasta nähdään vain taverna ja seikkailualueita. Vaikka mutinaa on kuulunut sanoisin että grafiikka on riittävän hyvää aiheeseen verrattuna ja taide on mielenkiintoista. 

Sankarin matka eli monomyytti on hyvin vakiintunut tapa kertoa tarinaa. Alun eeppisen animaation jälkeen tehdään hahmo ja valitaan tälle erikoispiirre sekä henkilökohtainen tehtävä. Monomyytin alkuvaiheet pyritään kuittaamaan henkilökohtaisen tehtävän tekstipätkällä, esimerkiksi “Ok, huomasit että paroni ottaa leskiltä taloja ja lahjuksia vastaan. Tarttis tehrä jotain.” Goblineilta pitäisi löytää jotain todisteet - valitettavasti tarina tipahtaa alta tässä vaiheessa.

Saavun tavernaan jossa on kaksi vaihtoehtoa “etsin seikkailua” tai “etsin olutta” - molempiin tulee vastaus että kellarissa on jotain. Sitten luolastoon. Väittäisin että dissonanssi iskee tässä kohtaa. 

Juonen pitäisi alkaa ennen tavernaan astumista ja dialogin pitäisi tukea tavoitteita. Paronista ei nyt voi kysyä keltään tavernassa yhtään mitään. Siis, miksi henkilökohtainen tehtävä jos sen eteen ei voi tehdä mitään? Ja nimenomaan pelin alku on se tilanne jossa pelaajan mielenkiintoa pitäisi erityisesti ruokkia, koska muuten ihmiset kyllästyvät ja menevät tekemään huonoja Steam-arvoita.
Pelaajan alussa tekemistä valinnoista pitäisi saada nopeasti palautetta, esim. että hän on ottanut taustakseen vaihdokkaan jota joku voisi kommentoida tavernassa. Hän on eeppisellä tehtävällä, joka voisi sotkeutua pääjuoneen. Itse en usko ettei Tampereen kokoisesta paikasta olisi löytynyt pätevää kirjoittajaa esim. pelitutkimuksen laitokselta.

Pelin esikuva Baldurs Gate on suoraan hyvin klassista monomyyttiä - ensimmäiset vaiheet menevät kohinalla ohi, mutta niitä ei hypätä yli. Päähenkilö on orpo ja syntyperän selviäminen on yksi osa pelissä. Pelin alussa temppelilaulajat jopa laulavat sataprosenttisesti tarkan ennustuksen pelin juonesta. Candlekeepissä voi seikkailla, kunnes raja seikkailuun ylitetään eikä paluuta enää takaisin ole. Sankarin matkassa hänellä on usein auttajia ja mentori. Baldurs Gatessa näihin rooleihin liittyi heti välittömästi mukaan ryhmän jäseniä. 

Baldurs Gate: Enhanced Edition. Lähde: baldursgate.fandom.com/

Baldurs Gate vertaaminen on tietysti hyvin epäreilua. Mona Lisaan ei pitäisi verrata kaikkea muuta taidetta. Pelin tekeminen roolipeligenreen vaatii kuitenkin rahkeita sillä pelaajien odotukset vaikuttavat suoraan myyntiin. Sankarien historian elaborointi, muutaman juonellisen luolaston olisi pitänyt olla mahdollista ja muille seikkailijoille kirjoittaa kunnon taustat. Esimerkiksi nämä olisivat ihan hyvin voineet kommentoida asioita luolastoja kompatessa. 

Turhautumista aiheuttaa se että pelissä on kaikki tarpeellinen paikallaan - paitsi se jokin puuttuu. Tämä turhauttaa pelkästään sen takia että pelaaja odottaa tarinaa, jota hän ei saa. Kynä ja paperi-roolipelikokemuksen siirtäminen ruudulle on ollut aina haastava yritys, mutta se on siirretty omanlaisena CRPG-kokemuksena tarinankerrontatapoja käyttäen.  Ja kyllä, Book of Heroesin suosima ‘Kick Door & Fight Orc’ on yksi roolipelaajien pelityyli, mutta se ei ole ainoa, eikä se tarkoita sitä etteikö haastepelaaja halua myös hyvää juonta siihen toiminnan rinnalle. Päinvastoin, ne pelaajat jotka pelaavat tätä tyyliä usein haluavat enemmän taktista vastuuta ja mekaniikkaa johon vaikuttaa.

Kuten totesin, itse koodipuoli on ihan kunnossa, ja kyseessä on firman esikoispeli joten tästä kannattaa poimia ne parhaat piirteet ja olla niistä ylpeä. Pelaajan tulisi saada enemmän taktista vastuuta taisteluita, ja tarina saisi olla parempi. Tästä pohjalta on ihan hyvä jatkaa vastaavien pelien kehittämistä, kunhan jatkossa vältetään ludonarratiivista dissonanssia.

Kuvaohjelmaluokittelijan näkökulma

Pelin sisältö on aika kevyttä, eli vaikka luurankoja ja implikaatioita väkivallasta löytyy eri paikoista on itse pelin tappelut eivät ole kovinkaan vahvaa kuvausta. Statukset näytetää tekstillä ja ikoneilla, ja kaatunet pötkähtävät pyrstölleen. Tämä peli tuskin saisi kovinkaan suurta ikärajaa edes PEGI-järejstelmältä.

Vanhempien ja pelikasvatuksen kannalta

Vanhempien kannalta Book of Heroes on aika simppeli, tehtävät kestävät oman aikansa mutta niiden jälkeen pääsee tavernaan, joten peliä voi pelata pienissä erissä eteenpäin. Douglas Adamsia lainatakseni se on 'enimmäkseen harmiton'.

Peliä pelatessa voi pohtia, että...

• Mitä muita pelejä tulee mieleen Dark Eye-sijoittuen?
• Miksi peli myy Saksassa paremmin kuin D&D?
• Kuinka erilainen Baldurs Gate olikaan?