The Last Door Collectors Edition Season 1-2

Ei milloinkaan

Edgar Allan Poen ja H.P Lovecraftin inspiroima retroseikkailu sai ryhmärahoituksen Kickstarter-kampanjan kautta 2012 ja se sai päätöksensä 2016, sillä lupauksella että pelisarjaan saatetaan vielä palata. Yhteensä kahdeksan episodia seurasi tiivistunnelmaista mysteeriä. Jeremiah Devitt osallistui johonkin poikakoulussa eikä muista sitä, karmivat tutkimukset lähtevät liikkeelle vuodesta 1891 kun Devitt saa hyvin oudon kirjeen ystävältään Anthony Beechworthiltä. Karmiva yliluonnollinen seikkailu on valmis, Devittin seuratessa leivänmurusia poikakouluun ja luokkatoverinsa jäljille.

Pelin tiedot

Pelin nimi: The Last Door Collectors Edition Season 1-2 Pelin julkaisija/kehittäjä: Phoenix Online Studios / The Game Kitchen (2014)
Alustat: Android, IOS, Microsoft Windows, Linux, macOS, Nintendo Switch, Playstation 4 Pelin Tyyppi: Retro, Point&Click-seikkailu, Kauhu
Ikäraja(t): Pegi 16 (Apple 12+)
Arvostelijat: Rami
Kuvat&linkit:
https://www.youtube.com/watch?v=rJqFBUZ4gEk

Mitä peliharrastaja ajattelisi pelistä

Jos sanotaan suoraan niin peli on melkoinen mestariteos. Aloitetaanpa vaikkapa ilmiinpistävimmäistä asiasta, eli ulkoasusta. Pelin graafinen ulkoasu on lähes kahdeksanbittinen, tämä ei tarkoita etteikö reunapehmennystä ja valoefektejä käytetä tarvittaessa. Jotenkin 1800-luku välittyy karkeasta grafiikasta hyvin. Tyyli jättää myös paljon varaa mielikuvitukselle. Huononpana puolena pelaaja ei välttämättä aina huomaa poimittavia esineitä, mutta tämä tuppaa olemaan välillä ongelma moderinmmissakin peleissä.

Twin Peaksmainen tarinankerronta säilyttää tunnelman ja arvoituksen hyvin loppuun asti. Jännityshän tuppaa karkaamaan pois kun kauhufilmi alkaa selittää mitä ja miksi. Toisella kaudella astuu pelattavaksi hahmoksi John Wakefield, joka on Devittin psykiatri ja huolissaan tämän unista ja mystisestä katomisesta. Tutkittavat paikat myös muuttuvat jonkin verran, ja peli muistaa vihjata muutoksista äänien muodossa.

Toisella kaudella seurataan ensimmäisen pelin päähenkilön jalanjäljissä.

Musiikki ja ääniefektit ovat valtavan tärkeässä asemassa ja äänisuunnittelu on äärimmäisen hyvä tässä pelissä. Tämä on niitä pelejä jota on lähes pakko pelata äänet päällä, esimerkiksi yksi labyrintti perustuu täysin oikeiden äänien seuraamiseen ja kassakaappia avattaessa pitää kuunnella lukon ääniä. Joskus pelaaja voi kuulla jotain outoa jos jää muutamaksi minuutiksi yhteen paikkaan kerrallaan.

Ongelmanratkaisu on enimmäkseen loogista. Muutamat arvoitukset ovat tasoa ‘enpä arvannut’ kuten hullujen huoneella pitää narautella lattilautoja jotta hullu puhuu. Lisäksi parissa kohtaa pitää
olla todella nopea että saa saavutuksen tai näkee jotain. Saavutuksia tulee myös odottamalla jossain paikassa pari minuuttia. Useimmiten esineitä pitää käyttää pari kertaa, eli avaat arkun siellä on koukku, toisella klikkauksella päähenkilö ottaa sen mukaansa, kaikkien seikkailupelien konventtien mukaan kaikki irti lähtevä pitää ottaa mukaan. Välinäytöksiä on kohtuullisesti, ja paljon vasta toisen kauden finaalissa.

The Last Door on ehdottomasti yksi mieleenpainuvimpia seikkailupelisarjoja. Vaikka episodit ovat suhteellisen lyhyitä, ovat ne mielummin sopivan mittaisia kuin pitkitettyjä. Suosittelen lämpimästi sekä seikkailupeleistä että etenkin kauhuseikkailuista pitäville, ikärajan mukaan.

Kuvaohjelmaluokittelijan näkökulma

Pikseligrafiikkaa voidaan pitää suoraan sanoen vanhanaikaisena. Ennen vanhaan olisi näitä pikselikuvauksia moralisoitu kunnolla, mutta nykyään ne muistuttavat suomalaisen kuvaohjelmakriteeriston tulkintaohjetta etäännytyksestä:


“Myös tekniseltä toteutukseltaan tai ilmaisultaan vanhahtavat tai muuten toteutukseltaan kömpelöt kuvaohjelmat voidaan katsoa sisällöltään etäännyttäviksi (esimerkiksi amatöörielokuvat).“

Etäännytys on siis termi, joka kertoo siitä että pelaaja tai katsojalle ei tarjota filteroimatonta kauhua.
Pelissä on karuja kohtauksia esimerkiksi kuvauksia itsemurhasta, mm. Anthony heti alussa (kts. traileri) mutta en sanoisi sitä millään tavoin ihannoiduksi, vaikka kuvaohjelmakriteeri #26 voikin laueta tästä.





Ahdistus taas on tunnetila, joka voidaan aiheuttaa myös muilla keinoin kuin kuvausteknisillä jipoilla. Koska jännitys on pitkittynyttä en voi sanoa että kyse on lyhytkestoisista elementeistä. Tässä mielessä voidaan taas ottaa kuvaohjelmakriteeri #28 ja todeta pelin sisältävän “Yliluonnolliseen liittyvää melko voimakasta ahdistavuutta”. Molemmat kriteerit sijoittaisivat pelin ikärajan suomalaisittain 12 tienoille. Toisen kauden loppu alkaa olla hyvin psykedeelinen.

´

PEGI antaa näiden kuvausten ikärajaksi 16, sillä järjestelmä ei yleisesti ottaen ota huomioon etäännytystä vaan painottaa implikaatiota.

“This game was rated PEGI 16 for frequent scenes of sustained violence and depictions of death. It is not suitable for persons under 16 years of age.”
Apple App Store antaa ikärajaksi 12 “Frequent/Intense Cartoon or Fantasy Violence” ja “Frequent/Intense Horror/Fear Themes” ansiosta.

Vanhempien ja pelikasvatuksen kannalta

Peli ei ole välttämättä ihan turvallinen pelata kotona. Siinä on jumpscare-kohtauksia kuten liikkuvia patsaita, ‘yllättäviä’ efektejä ja aavemainen ääniraita, mm. ääniefektejä miten päähenkilö haudataan arkussa elävältä. Lisäksi itsemurhia tapahtuu useampia ja mm. pikselivainajia löytyy enemmänkin. Peligenretietoinen tietää aika nopeasti mitä odottaa ja pelin dramaattinen kerrontatyyli tulee hyvin nopeasti tutuksi.

Kuvassa on siis polttoitsemurha.

Peliä pelatessa voi pohtia, että...

• Miksi Anthony surmasi itsensä?
• Mitä koulukodissa tapahtui?
• Miten linnut liittyvät asiaan?