Lonkeroita ja Telepatiaa
Eli vähän pahempi korona tällä kertaa. Baldurs Gate 3 on Larian Studiosin tuottama, ja kuten näiden aikaisemmassa julkaisussa ennakkomutaationa on tuotettu pelin ensimmäinen kappale. Tässä ennakkoarviossa käydään läpi pelin early access-versiota antamia lupauksia ja teemoja, spoilaten hyvin kevyesti pelin alkua.
Pelin tiedot
Pelin nimi: Baldurs Gate 3 Early Access Pelin julkaisija/kehittäjä: Larian Studios
Alustat: PC (Steam, Stadia), MacOS Pelin tyyppi: Early Access, Roolipeli, Dungeons&Dragons, Moninpeli
Ikäraja(t): PEGI 18
Arvostelijat: Rami
Kuvat&linkit:
Traileri
Alkuperäinen Baldurs Gate herättää paljon tunteita. On muistoja hyvistä pelikokemuksista, entisista kavereista. Tästä johtuen Larian Studios on ottanut hyvin isot saappaa ja ennakko-odotukset täytettäväksi. Esimerkiksi allekirjoittanut hankki pelin ja tietokoneen armeijan päivärahoilla. Kun kuulin kehittäjästä, olin tyytyväinen sillä aikaisemmat Divinity-pelit olivat olleet erinomaisia ja hyvin vahvasti Dungeons&Dragons-henkisiä.
Ketä tahansa ryhmän jäsentä voi ohjastaa missä tahansa vaiheessa peliä. Ryhmän johtohahmo on lähtökohtaisesti se joka aloittaa keskustelun ja käyttää taitoja kuten ilithidien psionisia kykyjä. Tietysti johtaja on ensimmäisenä taistelussa. Taistelu on taas hyvin samanlaista vuoropohjaista mittelöä kuin Divinity Original Sin-pelissä, joskin D&D 5.edition painotuksilla. Nämä painotukset kertovat kuitenkin siitä että kyseessä on kuitenkin tietokonepeli, jonka taistelun on oltava sulavaa. Esimerkkinä säännöistä hahmot voivat liikkua 9 metriä vuorossa ja käyttää liikkeen lomassa yhden toiminnon sekä bonustoiminnon. Toiminto on usein hyökkäys, bonustoimintoina löytyy monia toimintoja jotka olisivat kynä&paperi roolipelissä täysiä toimintoja. Reaktioita ei juurikaan ole simuloitu, lähinnä vain joissain loitsuissa reaktiot tulevat kyseeseen. Kuoleminen alkaa kun osumapisteet tipahtavat nollaan, mutta toinen ryhmäläinen voi pelastaa kaverin ja nostaa takaisin taisteluun 1 osumapistellä.
Yöt vietetään leirissä, joka herättää taas muistoja Dragon Age-pelistä. Leiri on paikka johon kaikki seuralaiset kerätään koirasta alkaen ja jossa juoni voi myös edetä. Peli muistuttaa nopeasti siitä että aika on loppumassa ja päähenkilöistä on kuoriutumassa hirviö, jos parannusta ei löydy. Valitettavasti ainoa joka voisi ehkä auttaa on goblinien vankina tai sitten pitäisi kääntyä Githyankien puoleen, jotka mielellään parantavat asiat lyömällä niitä miekalla. Nukkumista ei voi myöskään välttää, sillä loitsut pitää ladata ja öiden välissä voi pitää vain yhden lyhyen lepotauon joka palauttaa osumapisteet.
Kaikkia kumppaneita voi romantisoida, jos tähdet ovat oikein, joskin se voi olla hieman vaikeaa jos toinen on ‘netural evil’ ja toinen ‘lawful good’. Kokonaisuutena D&D alignment- (hyvä-neturaali-paha, lainkulianen-neutraali-kaoottinen) järjestelmästä on pyritty saamaan henkilöiden kannalta järjellinen kokonaisuus. Aikaisemmin pahojen hahmojen pelaaminen on aina ollut vähän hankalaa, mutta nyt ryhmässä on lawful evil ja neutral evil-hahmoja. Tämä on ehkä omalla tavallaan terve tuulahdus sitä miten eri näkemykset pitäisi kirjoittaa peliin.
Juoni pysyy vakavana sillä Faerun on todella korkealentoista fantasiaa. Pelissä käsitellään niin kysymyksiä selviämisestä ja pahuudesta kuin pakolaisuuttakin. Tätä on nyt katsottava aika tarkasti annetun konteksitin läpi, jotta ei sorru puhumaan tosielämän politiikasta. Druidit haluavat thiefling-pakolaiset pois lehdostaan, sillä varastelu on lisääntynyt näiden tultua. Johtaja on kateissa ja varajohtaja on käärmeeksi muuttuva ylhäishaltija. Ulkona taas vaanivat goblinit joilla on uusi mystinen johtaja. Näiden leirissä pääseekin tekemään useamman tehtävän ja osa näistä on yllättävänkin sympaattisia, Päädyin silti polttamaan koko paikan. Epäilenkin että peli testaa sitä kuinka lähelle Ilithidia pelaaja itse muuttuu?
Dungeons & Dragons roolipelin 5. editio on pelijärjestelmän takana ja se on implementoitu peliin melkein sellaisenaan. Pelistä löytyy laaja valikoima rotuja, hahmoluokkia ja ulkonäkömuokkauksia hahmonluontiin. Taitoja on suppeampi valikoima, mutta jäljellä olevia on käytetty tehokkaasti hyväksi. Muutoksia 5.editioon löytyy rotujen ja roolien osalta runsaasti: roduissa on usein unohdettu jostain syystä monia pistemuutoksia ja kykyjä - esim. mustilla haltijoilla ei ole valonarkuutta ja githyankeilta on vain mage hand-psionikkakyky (Toim. huom. kehittäjät tuntien mage hand lienee pakollinen lisäys). Hahmoluokista ranger on rakennettu ihan täysin alusta alkaen uusiksi, ja tämä ei ole täysin huono asia. Lisäksi pelaaja pääsee suunnittelemaan hahmonsa unelmakumppanin, joka lisätään hyvin ovelalla tavalla juoneen.
Pelissä on useita helpottavia sääntömuutoksia - esimerkiksi kaikki hahmoluokat pystyvät dashaamaan toimintona, ainoastaan rogue pystyy tähän bonustoimintona. Säännöistä on internetissä ilmestynyt narinaa, mutta ainakin oma mielipide on se että jotain pitää aina jättää pois, ja toisaalta pelaajien on ymmärrettävä D&D pelin säännöt jos aikovat pelata sellaista. Esimerkiksi velhojen loitsut toimivat juuri niinkuin roolipelissä, eli ei ole poissuljettu vaihtoehto lukea kynä&paperi-roolipelin säännöt. Miellyttävänä piirteenä peli ei leivo numeroita ja dataa päin naamaa, mutta ne löytyvät hieman piilotettuna ruudun alaoikealta, jos haluaa tietää mitä tarkalleen tapahtui.
Tässä yhteydessä on pakko puhua siitä kuinka nopanheitto ei ole pelkästään osa taistelua, vaan myös dialogia. Larian Studios on saanut kiitettävällä tavalla roolipelijärjestelmän nopanheitot mukaan roolipeliä, ja täytyy myöntää että kyse on yksi parhaimmista “kynä&paperi”-roolipelin tietokoneversioista. Tosin, näitä juonellisesti tärkeitä heittoja on paljon ja usein monta kertaa. Viisaus-heittoja näyttäisi tulevan reilusti, ja oma hahmoni on ollut ihan pätevä vahvalla karismalla ja viisaudella.
Tämä valinta on hieman kaksiteräinen miekka, toisaalta pelin yhteydessä puhutaan siitä kuinka ‘epäonnistuminen on hauskaa’. Tässä voisin heti yskäistä - jos epäonnistuminen on hauskaa, pitäisi epäonnistumisen avata muita tapoja ratkaista ongelma. BG3 tapauksessa tämä ei pidä paikkaansa läheskään aina. Esimerkiksi kirotun kirjan avaava jalokivi löytyy hämähäkkejä täynnä olevan luolaston pohjalta ja sitten sen lukeminen epäonnistuu viisaus-heittoon - tämä voi hieman potuttaa.
Kirjoittelen tätä arvostelua pääjuonen bugitettua kriittisesti, joten voin sanoa että tällä hetkellä peli on vielä buginen, osa animaatioista tökkii ja UI-ongelmia on välillä. Early Access antaa kuitenkin hyvän esimerkin siitä mitä koko tuote tulee olemaan. Lopullisessa versiossa pelin alku ei luultavasti tule saamaan suuria muutoksia, ehkä pelin laatu päivityksiä kuten Divinity: Original Sin 2-pelin kanssa. Ainakin tekoäly tarvitsee vielä hiomista polunlöytämisen kannalta, viimeinen ryhmän jäsen saattaa hakea kulkureitin jostain todella kaukaa ja vampyyri astelee edelleenkin veteen ottamaan vahinkoa sekä muut kaverit tuleen (huoh). Kamera osoittelee välillä vähän väärään suuntaan ja dynaamiset kohtaukset eivät ole ihan niin dynaamisia kuin toivoisi.
Kuvaohjelmaluokittelijan näkökulmasta voin sanoa seuraava: En ole ikinä nähnyt yhtä paljon lonkeroita ja irtoaivoja minkään muun pelin tutoriaalissa. Pelin kehittäjät eivät kavahda tätä aihetta tai pyri hakemaan alempaa ikärajaa, vaan näyttävät raadollisen totuuden, miksi mielennylkijät ovat yksi Dungeons&Dragonsin pahimmista roduista. Pelissä on sen verran ällöjä ja painajaisbensaa sisältäviä kohtauksia, että korkea ikäraja on ansaittu ainakin Early Access-version osalta. Pitäisikö sen olla vahva 16? Tämä on isompi kulttuuriin liittyvä kysymys, joka olisi minua viisaampien ratkaistava. Kannattaa nimittäin muistaa että näitä aivolimajuttuja ovat teinit pelanneet vuodesta 1977 lähtien.
Tämä on sikäli sarkastista, että joku nekrosi vanhan keskustelun fantasian stereotyypeistä ja rasismista taannoin ja tämä jopa johti johonkin muutoksiin roolipelijulkaisijalla. Ehkä rotu joka mutatoi muista kaltaisiaan ja käyttää psyykkisiä voimia muiden orjuttamiseen on ihan oikeasti paha?
Mutta, herättämistään tunteista huolimatta jään odottamaan Baldurs Gate 3 täysversiota innolla, moninpeliä en vielä ehtinytkään pelata. Ideana on siis että pelaajat voivat ryhmän jäseniä yhdessä ohjaamalla pelata tietokonetta vastaan. Early Access pitää reilun palan peliä ja hahmot voivat kohota neljännelle tasolle.
Ihminen, Thiefling, Kääpiö, Haltija, Puolihaltija, Githyanki, Puolituinen, Drow vai Puoli-Drow?
Mistä puusta uusin Baldurs Gate on sitten veistetty? Monipuolisen hahmonluonnin (Llothia palvova pimentohaltija!) ja räjähtävän alun jälkeen aletaan seikkailemaan näreessä, nyrkittämään vastaan tulevia goblineita ja keräämään kasaan muitakin selvinneitä. Ryhmän koostumus onkin hieman outo, on githyanki-ritaritarta, kelmiä joka ei missää nimessä ole vampyyri, pahaa jumalatarta palvovaa papitarta ja kansan sankaria. Hyvin mielenkiintoista sakkia, joskin mielenkiintoisin ryhmäkokoonpano on myöskin syvästi erimielinen. Tässä tilanteessa on hankala olla vetämättä yhtäläisyyksiä Dragon Age: Origins-ryhmän kanssa, sillä Faerunissa hyvä ja paha ovat konkreettisia asioita - niillä on omat sotajoukot. Peliin on valittu hyvin mielenkiintoista tarinankerronnallista ainesta. Githyankit olivat joskus Ilithidien orjuuttamia joten nämä ovat heti alkuintrosta lähtien vahvasti mukana juonessa.
Joskus ystävien tekeminen onnistuu, joskus seireenit voivat iskeä.
Ketä tahansa ryhmän jäsentä voi ohjastaa missä tahansa vaiheessa peliä. Ryhmän johtohahmo on lähtökohtaisesti se joka aloittaa keskustelun ja käyttää taitoja kuten ilithidien psionisia kykyjä. Tietysti johtaja on ensimmäisenä taistelussa. Taistelu on taas hyvin samanlaista vuoropohjaista mittelöä kuin Divinity Original Sin-pelissä, joskin D&D 5.edition painotuksilla. Nämä painotukset kertovat kuitenkin siitä että kyseessä on kuitenkin tietokonepeli, jonka taistelun on oltava sulavaa. Esimerkkinä säännöistä hahmot voivat liikkua 9 metriä vuorossa ja käyttää liikkeen lomassa yhden toiminnon sekä bonustoiminnon. Toiminto on usein hyökkäys, bonustoimintoina löytyy monia toimintoja jotka olisivat kynä&paperi roolipelissä täysiä toimintoja. Reaktioita ei juurikaan ole simuloitu, lähinnä vain joissain loitsuissa reaktiot tulevat kyseeseen. Kuoleminen alkaa kun osumapisteet tipahtavat nollaan, mutta toinen ryhmäläinen voi pelastaa kaverin ja nostaa takaisin taisteluun 1 osumapistellä.
Pelaaminenhan on siis aika pitkälti vuoropohjaista taistelua.
Yöt vietetään leirissä, joka herättää taas muistoja Dragon Age-pelistä. Leiri on paikka johon kaikki seuralaiset kerätään koirasta alkaen ja jossa juoni voi myös edetä. Peli muistuttaa nopeasti siitä että aika on loppumassa ja päähenkilöistä on kuoriutumassa hirviö, jos parannusta ei löydy. Valitettavasti ainoa joka voisi ehkä auttaa on goblinien vankina tai sitten pitäisi kääntyä Githyankien puoleen, jotka mielellään parantavat asiat lyömällä niitä miekalla. Nukkumista ei voi myöskään välttää, sillä loitsut pitää ladata ja öiden välissä voi pitää vain yhden lyhyen lepotauon joka palauttaa osumapisteet.
Pelin kirjoitus on ylipäätään loistavaa, esimerkiksi Githyanki-sotilas Lae’zel on rodullensa tyypillisesti ylimielinen ja toisen lauseen voi ottaa loukkauksena. Hahmojen piirteet paljastuvat pelin edetessä, eli vaikka heti alusta lähtien on ilmiselvää että Astarion on vampyyri niin tällä herkutellaan dialogissa pitkään ennen kuin se tulee esiin. Samalla tavalla päähenkilö ansaitsee määrittäviä sanoja, kuten ‘kansan sankari’, joka tulee auttamalla muita. Huomautettakoon että kumppanin suhtautumista päähenkilöön ei esitellä gamistisesti pisteinä, vaan lyhyinä luonnehdintana esim. ‘neutraali’. Sivuhahmojen kanssa muutokset voivat joskus näkyä pisteinä (esim. -5), selkeästi vanha feature D:OS pelistä.
Lae'zel
Kaikkia kumppaneita voi romantisoida, jos tähdet ovat oikein, joskin se voi olla hieman vaikeaa jos toinen on ‘netural evil’ ja toinen ‘lawful good’. Kokonaisuutena D&D alignment- (hyvä-neturaali-paha, lainkulianen-neutraali-kaoottinen) järjestelmästä on pyritty saamaan henkilöiden kannalta järjellinen kokonaisuus. Aikaisemmin pahojen hahmojen pelaaminen on aina ollut vähän hankalaa, mutta nyt ryhmässä on lawful evil ja neutral evil-hahmoja. Tämä on ehkä omalla tavallaan terve tuulahdus sitä miten eri näkemykset pitäisi kirjoittaa peliin.
Dialogi on fantasiahuttuun verrattuna melkoisen varttunutta.
Juoni pysyy vakavana sillä Faerun on todella korkealentoista fantasiaa. Pelissä käsitellään niin kysymyksiä selviämisestä ja pahuudesta kuin pakolaisuuttakin. Tätä on nyt katsottava aika tarkasti annetun konteksitin läpi, jotta ei sorru puhumaan tosielämän politiikasta. Druidit haluavat thiefling-pakolaiset pois lehdostaan, sillä varastelu on lisääntynyt näiden tultua. Johtaja on kateissa ja varajohtaja on käärmeeksi muuttuva ylhäishaltija. Ulkona taas vaanivat goblinit joilla on uusi mystinen johtaja. Näiden leirissä pääseekin tekemään useamman tehtävän ja osa näistä on yllättävänkin sympaattisia, Päädyin silti polttamaan koko paikan. Epäilenkin että peli testaa sitä kuinka lähelle Ilithidia pelaaja itse muuttuu?
Tunnelisamoilut ja ympäristönsuunnittelu on Larianin tavaramerkillä A+ luokkaa. Paikoilla on historiansa ja maisemat vaihtelevat eivätkä muistuta toisiaan. Alun lima-orgaaninen-lonkero-ilmalaivan jälkeen ollaan mukavissa vihreissä maisemissa ja myös tunnelusamoilua löytyy reilusti. Underdark eli Uumenala löytyy myös kaiken alta jos ongelmia ei ole vielä tarpeeksi. Kartta on hyvin laaja ja joka alueella löytyy oma seikkailunsa, esim. kuka olisi arvannut että punainen velho on asettunut pikkukylään harjoittelemaan nekromantiaa? Kaikki DnD-pelaajat ainakin. Eeppisiä aarteita löytyy melkoisen hyvin, ja viepä tarina jopa maan alle Uumenalaan.
Dungeons & Dragons roolipelin 5. editio on pelijärjestelmän takana ja se on implementoitu peliin melkein sellaisenaan. Pelistä löytyy laaja valikoima rotuja, hahmoluokkia ja ulkonäkömuokkauksia hahmonluontiin. Taitoja on suppeampi valikoima, mutta jäljellä olevia on käytetty tehokkaasti hyväksi. Muutoksia 5.editioon löytyy rotujen ja roolien osalta runsaasti: roduissa on usein unohdettu jostain syystä monia pistemuutoksia ja kykyjä - esim. mustilla haltijoilla ei ole valonarkuutta ja githyankeilta on vain mage hand-psionikkakyky (Toim. huom. kehittäjät tuntien mage hand lienee pakollinen lisäys). Hahmoluokista ranger on rakennettu ihan täysin alusta alkaen uusiksi, ja tämä ei ole täysin huono asia. Lisäksi pelaaja pääsee suunnittelemaan hahmonsa unelmakumppanin, joka lisätään hyvin ovelalla tavalla juoneen.
Pelissä on useita helpottavia sääntömuutoksia - esimerkiksi kaikki hahmoluokat pystyvät dashaamaan toimintona, ainoastaan rogue pystyy tähän bonustoimintona. Säännöistä on internetissä ilmestynyt narinaa, mutta ainakin oma mielipide on se että jotain pitää aina jättää pois, ja toisaalta pelaajien on ymmärrettävä D&D pelin säännöt jos aikovat pelata sellaista. Esimerkiksi velhojen loitsut toimivat juuri niinkuin roolipelissä, eli ei ole poissuljettu vaihtoehto lukea kynä&paperi-roolipelin säännöt. Miellyttävänä piirteenä peli ei leivo numeroita ja dataa päin naamaa, mutta ne löytyvät hieman piilotettuna ruudun alaoikealta, jos haluaa tietää mitä tarkalleen tapahtui.
Duckworksin videosarja selittää DnD-sääntöjen perusteita pelaajille.
Pelaaja voi valita parhaimman vaikuttamistavan.
Tämä valinta on hieman kaksiteräinen miekka, toisaalta pelin yhteydessä puhutaan siitä kuinka ‘epäonnistuminen on hauskaa’. Tässä voisin heti yskäistä - jos epäonnistuminen on hauskaa, pitäisi epäonnistumisen avata muita tapoja ratkaista ongelma. BG3 tapauksessa tämä ei pidä paikkaansa läheskään aina. Esimerkiksi kirotun kirjan avaava jalokivi löytyy hämähäkkejä täynnä olevan luolaston pohjalta ja sitten sen lukeminen epäonnistuu viisaus-heittoon - tämä voi hieman potuttaa.
Sitävastoin pelaajaa ei potuta kohtaus jossa päähenkilö ei pysty murskaamaan parasiittiä epäonnistuttuaan vastustamaan Ilithidien psioniikkaa, on taas asia joka jatkaa juonta eteenpäin - epäonnistumisesta seuraa jotain ja juoni jatkuu seurauksilla. Tässä mielessä peli kuvastaa sekä parhaimpia että huonoimpia puolia noppapelaamisesta - ja vanhoista roolipeleistä sillä pelin tallennusta ja lataamista tulee käytettyä hyväkseen.
Nopeanheittoa tapahtuu pelissä runsaasti.
Kirjoittelen tätä arvostelua pääjuonen bugitettua kriittisesti, joten voin sanoa että tällä hetkellä peli on vielä buginen, osa animaatioista tökkii ja UI-ongelmia on välillä. Early Access antaa kuitenkin hyvän esimerkin siitä mitä koko tuote tulee olemaan. Lopullisessa versiossa pelin alku ei luultavasti tule saamaan suuria muutoksia, ehkä pelin laatu päivityksiä kuten Divinity: Original Sin 2-pelin kanssa. Ainakin tekoäly tarvitsee vielä hiomista polunlöytämisen kannalta, viimeinen ryhmän jäsen saattaa hakea kulkureitin jostain todella kaukaa ja vampyyri astelee edelleenkin veteen ottamaan vahinkoa sekä muut kaverit tuleen (huoh). Kamera osoittelee välillä vähän väärään suuntaan ja dynaamiset kohtaukset eivät ole ihan niin dynaamisia kuin toivoisi.
Onko tämä sitä 'syväjohtamista'?
Ällöimpiä kohtia ei suoraan näytetä mutta implikaatiot ovat selkeät.
Mielennylkijät on siis näitä tyyppejä.
Mutta, herättämistään tunteista huolimatta jään odottamaan Baldurs Gate 3 täysversiota innolla, moninpeliä en vielä ehtinytkään pelata. Ideana on siis että pelaajat voivat ryhmän jäseniä yhdessä ohjaamalla pelata tietokonetta vastaan. Early Access pitää reilun palan peliä ja hahmot voivat kohota neljännelle tasolle.
Uumenala...
No comments:
Post a Comment