Thursday 27 May 2021

Disco Elysium The Final Cut

David Lynch-palkinto



Poliisietsivä herää pahassa darrassa hotellihuoneen lattialta, muisti on mennyt nimeä myöten. On 70-luku kuvitteellisessa Revancholissa, ja etsivän on pistettävä elämänsä kasaan sekä tehtävä tilinsä edellisten päivien pilvessä sekoilun takia. Joskus eteen tulee varsinaisia peliklassikoita, joita jokaisen pelaajan kannattaisi kokeilla pelitietämyksen avartamiseksi. Palkintoja 2019-2020 kerännyt Disco Elysium roikkui tekemislistalla kunnes istuin koneelle, ja kyllähän se kannatti.

Thursday 20 May 2021

Mass Effect Legendary Edition (Mass Effect 1)

Hienovarainen päivitys vanhaan klassikkoon


Harvoista peleistä voi täydellä sydämellä sanoa niiden vaikuttaneen pelikulttuurin kehittymiseen. Mass Effect oli yksi niistä peleistä jotka toivat naispelaajia mukaan oikein roppakaupalla, samalla se käsitteli seksuaalisuutta ja ylipäätään vakavia teemoja ilman teini *kihihi* tai tarvetta vetää kaikki läskiksi. Pelisarjan edetessä kirjoitus ja ylipäätään se minkälaista peliviihdettä pelaajat odottivat, kehittyi valtavasti. Mass Effect Legendary edition sisältää kaikki kolme peliä sillä melkein kaikki lisäosat, jotta vanhoja muistoja voi verestää. Ensimmäinen sarjasta ilmestyi 2007 eli voi taas ihmetellä mihin oma elämä on kadonnut. 

Tämä arvostelu käsittelee ensimmäistä peliä sarjasta.

Thursday 13 May 2021

Elder Scrolls Online: Blackwood (PTS)

Ambitioiden metsästystä






Blackwood on osittain tuttu paikka Oblivionin pelaajille. Tällä kertaa Elder Scrolls Online on laajentunut käsittämään rajaseutua Nibenayn laakson ja mustan suon välillä. Kuten Oblivionissa, aluetta uhkaavat daedra-prinssi Mehrunes Dagonin juonet, kultistien tullessa sekä ihmisten että argoniaaninen joukosta. Taustalla on savuprintin keisarien vuosikymmeniä aikaisemmin aloittama salaprojekti, joka keskittyy nk. neljään ambition etsintään. Mitä nämä ovat, sitä kukaan ei tiedä mutta niiden otaksutaan olevan jonkinlainen ase Dagonin maailmanvalloitukselle. Ympäri mustaan metsää on levitetty daedrojen rakentamia tuomiosäilöjä, jotka ovat jonkinlainen silta Oblivionin ja Tamrielin välillä. Lisäosa on osa vuoden kestävää tarinaa, johon kuuluu loppuvuodesta julkaistava Oblivionin Deadlandsiin sijoittuva  Flames of Ambition. Peli-Rami testasi uutta lisäosaa Public Test Serverillä.

Friday 30 April 2021

Mutropolis

Kadonneen kaupungin metsästys



Vuonna 5000 ihmiset asuvat Marsin pinnalla, maapallo on kataklysmin takia hylätty ja tieteelliset retkikunnat tutkivat muinaisen maan jälkeensä jättämiä muumioita. Professori Totel johtaa ryhmän yliopiston arkeologisen laitoksen työntekijöitä etsimään kadonnutta Mutropoliksen kaupunkia. Projekti menee kuitenkin jo ensimetreillä reisille ja professori kaapataan. Arkeologi Henry Dijonin on toteuttava etsiväfantasiaansa ja löydettävä kadonnut kaupunki sekä voitettava muinaisten egyptin jumalten salajuoni. Mutropolis on Madridilaisen studion ensipeli, käsin maalattu 90-luvun esikuvien mukaan toteutettu hiirivetoinen seikkailu.

Friday 16 April 2021

Blackmoor- päivä 17 huhtikuuta.

Ja mikä olikaan ensimmäinen pelattu fantasiaroolipeli?

Kuvan lähde: Wikipedia

Huhtikuun 17, 1971 joukko sotapelien harrastajia kokoontui David Lance Arnesonin pelinjohtamaan fantasiaroolipelikampanjaan nimeltä Blackmoor. Tästä tapauksesta tuli ensimmäinen dokumentoitu fantasiaroolipeli. Yksi kampanjan myöhemmistä pelaajista oli Gary Gygax, joka kiinnostui luolastokomppauksesta siinä määrin että julkaisi Arnesonin kanssa Dungeons&Dragons fantasiaroolipelin vuonna 1974. Loppu olikin sitten historiaa.