Steve Jackson’s Sorcery 1-2

Taistelukirja Dungeons&Dragonsin hengessä

Arkkivelho on varastanut kuninkaan maagisen kruunun ja sankari lähetetään tämän perään. Alkaa eeppinen seikkailu, joka on alunperin julkaistu viitenä seikkailukirjana kirjamuodossa 1982-1985 ja 2003. Jokainen sarjan osista kertoo osan eeppistä tarinaa ja osien välillä on vuorovaikutusta, esimerkiksi The Shamutanti Hills-osassa säästetty salamurhaaja on liittolaisena Kharé: Cityport of Traps-osassa. Sorcery!- sarjan 1-2 osat olivat saatavilla halvalla Humble Narrative Bundlessa varsin strategisesti sillä kolmas osa pelisarjaan on ilmestynyt juuri kesäksi ja neljättä osaa odotetaan vuoden 2016 loppuun mennessä.

Pelin tiedot

Pelin nimi: Steve Jackson’s Sorcery 1&2 Pelin julkaisija/kehittäjä: Inkle (2013-2014i).
Alustat: PC, iOS, Android, Mac OS X Pelin tyyppi: seikkailukirja, visuaalinen novelli, roolipeli
Ikäraja(t): PEGI 7 (Google Play), Apple 12+
Arvostelijat: Rami (36)
Kuvat&linkit:
https://www.youtube.com/watch?v=a-6Fk-2rIvc Traileri
https://www.youtube.com/watch?v=M7wBD02eeSU Pelitraileri

Mekaniikat ja pelattavuus

Seikkailukirja on saanut päälleen uudet vaatteet. Käytännössä pelaaja päättää eri kohteiden välillä minne mennä, eli eräällä tavalla junanraiteet menevät kukkuloiden ja kaupungin yli, onneksi haaroittuen aina välillä. Pelikirjojen tyyliä on kopioitu uskollisesti eli eeppisimmät ongelmat ratkeavat tutulla kaavalla: "kerää a, b ja c jotta pääset paikkaan d". Etenkin 2. osassa ollaan Kharen pohjoisen portin avaavan loitsun perässä, joka on tietysti jaettu neljälle aateliselle. Ongelmat voi ratkaista juttelemalla, oikealla esineellä tai taistelemalla. Taistelu on vuoropohjainen ja perustuu vastustajan panoksen arvaamiseen. Nollavaivalla hahmo pysyy puolustuksessa ja kärsii todennäköisesti ainoastaan yhden pisteen vahinkoa kun taas pistämällä kaikki pelin hahmo taas väsyy joten pelaaja joutu tasapainoilemaan. Vastaava uhkapelaaminen esiintyy myös valehtelijanopat-minipelissä (“Swindlerstone”) jota voi pelata uhkapelinä Kharessa. Milloin tahansa pelissä pelaaja voi myös kelata tarinan aikaisempaan tilanteeseen.

Mitä kokeneempi pelaaja saa irti pelistä?

Seikkailukirjat (esim. aikaisemmin blogaamani Starship Traveller) perustuvat melko pitkälti skenarion ulkoa opetteluun. Saako optimaalisesti pelaamalla kaikkea? Ei välttämällä. Oikeastaan seikkailukirjan rajallisuus tulee esiin Kharessa. Shamutantin kukkuloilla ollaan menossa vahvasti eteenpäin, joten esimerkiksi ruton parannuksen etsiminen ei välttämättä tule mieleen. Toinen osa tapahtu Kharen varkaiden kaupungissa, jossa etsitään neljää aatelista jolla olisi osa loitsusta joka avaisi pohjoisportin. Kaupungissa käy niin että junanradalta haluaisi välillä poiketa pois. Valitettavasti suoraa katua ei voi kovin usein palata takaisin. Historiallisesti tämä kuvaa myös sitä syytä minkä takia seikkailukirjat korvautuivat tietokonepeleillä - tietokonepeli on vain lopuksikin interaktivisempii median muoto kuin painettu kirja. Samalla tavalla hieman epämukava ratkaisu on että loitsukirjaa ei voi avata loitsua heittäessä, vaan kolmekirjaimiset loitsut pitäisi pelaajan muistaa.

Tietysti pelillä on myös seikkailu/taistelukirjoja harrastaneelle hurjan suuri nostalgia-arvo, jota Inkle pyrki suojelemaan ensimäisen pelin kohdalla. Sisältöä on tullut peliversioon huomattavasti enemmän kuin mitä alkuperäisissä kirjoissa oli, joten pelin voi sanoa rehellisesti enemmin perustuvan kuin plagioivan alkuperäistä kirjasarjaa (Ensimmäisesä episodissa on 150000 sanaa kun molemmissa kirjoissa oli n. 60000 sanaa. Toisessa pelissä on tuplasti kirjaan nähden kohtauksia ja tarinaa 350000 sanaa jne...)

Pelin eettinen sanoma?

Pelikirjoja mainostetaan ‘tee itse seikkailusi’-teemalla. Päähenkilö on eräänlainen monitaituri joka osaa heiluttaa miekkaa ja loihtia. Magiaa kannattaakin käyttää lähes aina kun siihen on mahdollisuus, koska sillä saa painotettua peliä vahvasti pelaajan kannalle. Pelaaja voi valita vapaasti pelatako kirkasotsaista ritaria vai varasta ja peli myös mukautuu tämän mukaan - pelihahmon palvoma jumaluus muuttuu valintojen seurauksena ja tältä voi pyytää apua aina välillä.

Kiinnostusta herättävät piirteet?

Tässä vaiheessa täytyy mainita että Sorcery! on sekä teemaltaan että asetelmaltaan ‘siisti kuin sika pienenä’. Mielikuvituksekas “high fantasy”-maailma sijoittuu juuri siihen aikaan kun Dungeons&Dragons oli in ja roolipelikulttuuri nuori. Peliseuraa ei löytynyt helposti, joten seikkailukirjat täyttivät eeppisen fantasian kaipuuta.

Jännitystä aiheuttavat elementit? + Ikäraja

Peli pyrkii esittelemään tapahtumia tekstillä kuvien tukiessa tarinaa. Pelikirjoista tuttu Titanin maailma ja vanha Kakhabadin manner on synkähköä fantasiaa jossa ihmiset yrittävät selviytyä hirviöiden ja muiden outojen otusten keskellä. Peli esittelee myös originaalia taidetta laajentaen kuvastoa entisestään - olen epävarma onko Steve Jackson Gamesin alkuperäiseen taiteeseen päästy käsiksi, sillä mukana on myös kirjoissa esiintymätöntä taidetta. Tyyliltään maailma on vähän tummasävyisempää fantasiaa. Peli ei ole kuitenkaan graafinen vaan taistelutkin perustuvat yksittäisiin stillkuviin, eli Applen ikärajan viittaus lievään animaatioväkivaltaan on aika pitkälle venytetty määritelmä. Samaan tapaan Google Playn ikäraja (Tekijän itsensä antama PEGI-ikäraja) on 7 animaatioväkivallan takia.

Ladattava lisäsisältö?

Ensimmäiset kaksi osaa pelisarjasta on saatavilla kesän Steam-alesta tai Humble Bundlen kautta melkoisen halvalla.

Keskustelunaiheita pelin tiimoilta

• (Riippuen tietysti onko pelistä innostunut vanhempi tai lapsi erilaisia aiheita voi olla erilaisia. Käytännössä, jos perheessä ollaan saatu aikaan yhteinen peliharrastus on helppo nostaa yhteisesti koetusta sisällöstä aiheita. Aikuisten välinen keskustelu Sorcery! -pelistä taitaa painottua kovasti nostalgiseen pelikirjakokemusten vertailuun.)