Showing posts with label roolipeli. Show all posts
Showing posts with label roolipeli. Show all posts

Wednesday 10 August 2016

Demons Age (trial)

Moderninpi Baldur’s Gate













Sotalordi Zogalon avasi portit tuonelaan - onneksi ihmiset, kääpiöt ja haltijat onnistuivat lyömään demonilaumat takaisin mutta menneinä vuosisatoina päätettiin taas säästää armeijasta ja neljä portaalia helvettiin jäi vartiotta. Tarina alkaa kun sankarimme haaksirikkoutuu Moragonin örkkimaiden rannalle, jossa pahuus on taas nousemassa - Demons Age pyrkii tekemään kunniaa klassisille Dungeons&Dragons-tyyppisille roolipeleille kuten Baldur’s Gatelle ja Temple of Elemental Evilille.

Wednesday 3 August 2016

Banner Saga

King of Dragon Pass pyörillä



Ryhmärahoitus on välillä onnistunut tuottamaan todella mielenkiintoisia tapauksia. Banner Saga 2 ilmestyttyä päätin tavalliseen tapaani aloittaa sarjan alusta, joten sukelsin ensimmäisen pelin mytologiaan. Kyseessä on entisen Biowaren työntekijän Alex Thomasin ohjaama viikinkiteemainen saaga.

Wednesday 20 July 2016

Tales of the Alfa Legion: The Screaming Night

Keisarin puolesta!



Patreon on sivusto jossa voi lahjoittaa rahaa taiteilijoille. Sivustolla on törkyä ja sitten oikeasti mielenkiintoisia projekteja kuten toisella puolella pohjanlahtea toimiva Bruva Alfabusa joka on tuottanut paljon Warhammer 40.000 fanitaidetta, painottuen parodiaan ja satiiriin. Mies tunnetaan parhaiten “If the Emperor had a Text-to-Speech Device”- (TTS) sarjasta youtubessa, joka keskittyy myös kyseinsen universumin epäloogisuuksille naureskeluun ja rankkaan päänaukomiseen Games Workshopille. Tales of the Alfa Legion on RPG Maker VX Ace-ohjelmalla tehty roolipeli joka kertoo absurdilla tavalla epäpätevästä jaoksesta, tulevaisuudessa jossa on vain pahaa mieltä ja sotaa.

Wednesday 6 July 2016

Steve Jackson’s Sorcery 1-2

Taistelukirja Dungeons&Dragonsin hengessä



Arkkivelho on varastanut kuninkaan maagisen kruunun ja sankari lähetetään tämän perään. Alkaa eeppinen seikkailu, joka on alunperin julkaistu viitenä seikkailukirjana kirjamuodossa 1982-1985 ja 2003. Jokainen sarjan osista kertoo osan eeppistä tarinaa ja osien välillä on vuorovaikutusta, esimerkiksi The Shamutanti Hills-osassa säästetty salamurhaaja on liittolaisena Kharé: Cityport of Traps-osassa. Sorcery!- sarjan 1-2 osat olivat saatavilla halvalla Humble Narrative Bundlessa varsin strategisesti sillä kolmas osa pelisarjaan on ilmestynyt juuri kesäksi ja neljättä osaa odotetaan vuoden 2016 loppuun mennessä.

Friday 24 June 2016

Witcher 3: Blood and Wine (DLC)

Geralt viinitilallisena



Jos Witcher 3-roolipelin edellinen lisäosa Heart of Stone yllätti laadullaan niin Blood and Wine pyrkii kaatamaan pelaajan selälleen ihmetyksestä. Geralt kutsutaan selvittämään mysteerimurhia Toussaintin ranskalaistyyppiseen paronikuntaan. Luvassa on kokonainen uusi pelialue ja reilusti seikkailtavaa - lisäosa sijoittuu hyvin helposti jatkamaan pääpelin juonta.


Wednesday 25 May 2016

Top 10 Suomi-viitettä peleissä (uusinta)



Kesän kunniaksi julkaisen oman suosikkiartikkelini, joka ilmestyi 2013 Peliraati.fi-palvelussa ja jonka ideoi Facebookin Geeks United-kanava :




Olemme kansakuntana sairaanloisen kiinnostuneita siitä mitä meistä ajatellaan, joten on aika luoda katsaus suomalaisiin viitteisiin tietokonepeleissä. Kriteerinä siis kaupallinen julkaisu tai poikkeuksellinen huomio. Suomalaisten nimien käyttö on yllättävänkin vanha traditio. Housemarquen Stardust (1993) tarina sisälsi prinsessa Voi Levin, planeettana Imatra ja loppuvastuksena Ernesti, mikä aiheutti pelaajissa lähinnä *tirsk*-efektin. Suomalaisen Remedyn Max Payne pelisarjassa oli usein suomi-viitteitä, mutta nämä tuppasivat olemaan melko piilotettuja viitteitä kuten Finlandia vodka tai suomalaiset rakennustarvikkeet. Muikeiluilta ei ole kuitenkaan välitytty myöskään tämän jälkeen: Alan Wake-pelissä (2010) kerrotaan fiktiivisestä pahasta jumalasta nimeltään Nik'sih-Per'kah. *reps*


Wednesday 30 March 2016

3d-tulostamisella peleihin figuureita





Koulussani on 3d-tulostin” - yleensä lause jatkuu myös “mutta kukaan ei osaa sitä käyttää.” 3d-tulostamisen opettelu lähti tarpeesta saada figuureita roolipelejä varten, kaupasta kun näitä saa mutta ne eivät aina täytä tarpeita. Aikaisemmin oli kokemusta tamperelaisessa 3d-Crush-kahvilassa tulostamisesta joten perustiedot olivat hallussa kun lähdin kokeilemaan Tampereen Ammattikorkeakoulun pelilinjan Minifactory- 3d-tulostinta. 

Friday 25 March 2016

Deus Ex: Revision

Pasifistinen pelityyli



Vanha internet-meemi on se, että kun joku mainitsee Deus Ex-pelin joku asentaa sen koneelleen.
Nykyisessä muodossa tunnetut hiippailupelit yleistyivät 2000-luvun vaihteessa. Ion Stormin perustajajäsen Warren Spector (System Shock 1) pääsi ohjaamaan yhden pelityypin kivijalan: Deus Ex oli raamatullista allegoriaa salaliittoteorioihin sekoittava Cyberpunk-hiippailu, jossa ei todellakaan tarvinnut tappaa juuri ketään. Peli on Deus Ex on saanut useita ohjelmamuokkauksia, kuten täyspitkä “The Nameless Mod” ja lopulta 2015 Deus Ex: Revision-modin joka viilaa peliä sekä ulkonäön että pelattavuuden puolesta.

Sunday 20 March 2016

Lapsuuteni pelit: kirjastossa

Tietokonepelit kirjastossa oli pitkään ongelmallinen tekijänoikeustulkintojen takia. Lopulta 2015 EU oikeus teki päätöksen että pelit eivät ole tietokoneohjelmia, vaan ovat 'yhdistelmäteoksia'. Vaikka tämä oli pelintekijöiden kannalta mielenkiintoinen tulkinta, tarkoitti se sitä että kirjastojen ei tarvinnut hankkia jakelulupia peleille. Tätä ennen oli erikseen pitänyt julkasijalta hankkia jakelulisenssi, joka oli sekä monta kertaa pelin hintaa kalliimpi että vaikea saada. Pelien hankinta lainattavaksi oli siis hyvin vaikeaa, ja paikalla pelaaminen jopa arveluttavaa. Kirjastossa on kuitenkin aina pelattu pelejä, joten tässä on muistelmia lapsuuden ja nuoruuteni peleistä, vuosilta 1988-1999.

Sunday 28 February 2016

Lupaavia Kickstarter-projekteja vuodelle 2016









Ryhmärahoitus on riskisijoittamista. Toisaalta se on antanut myös mahdollisuuden monille pienille firmoille saada mainetta ja oman tuotteensa julkaisuun. Hyviä esimerkkejä on useita, esimerkiksi Stasis-kesti oman aikansa mutta julkaistiin viimein 2015. Elite Dangerous taas oli vanhan pelin kauan kaivattu moderni versio, joten se täytti nopeasti odotukset. Sitävastoin välillä jotkut projektit ovat saaneet liikaa rahaa, jolloin tuotteen kehitysjonoon on tullut niin paljon täytettäviä lupauksia että projektit ovat venyneet (vrt. Star Citizen).  Sitävastoin joukko projekteja kuten FTL, Wasteland 2, Pilars of Eternity ja Oculus Rift ovat kaikki hyviä esimerkkejä hyvästä ideasta ja toteutuksesta joka teki sille kunniaa.

Friday 29 January 2016

Grotesque Tactics 2 - Dungeons and Donuts

Ironisia bugeja



Taannoin tuli keskustelua TAMKin pelilinjalla siitä että seksismistä peleissä ei ole suomalaista tutkimusta edes ammattikorkeakoulussa. Esimerkkejä toki olisi paljon joten kerron eeppisen fantasiasadun Steamin joulualennuksista: Grotesque Tactics 2 parodioi roolipelejä vanhoista Ultima-peleistä World of Warcraftiin. Tarina lähtee liikkeille kun Grotesquen kansalaiset juhlivat prinsessan kanssa voittoaan Pimeyden kirkosta, tietenkin sen päätukikohdassa! Tappava sumu ilmestyy kuitenkin paikalle vangiten liittouman edustajat tunneleihin.

Monday 25 January 2016

Kingdom Come: Deliverance (alpha 0.4)


Tunkioita, ei lohikäärmeitä












Keskiaika ilman velhoja ja tulipalloja on harvinaisempi simulaation aihe: Kingdom Come Deliverance on ryhmärahoituksesta hyvät rahat nostanut peli, josta on olemassa tällä hetkellä tekniikkademo (Alpha 0.4). Tarina alkaa vuodesta 1403, Bohemian kuningaskunnan (eli nykyisen Tsekin) alueelta ja sijoittuu pienten kuningaskuntien välisiin nahinoihin - päähenkilön kylä on tuhottu ruhtinaiden välisissä sodissa joten omaa onnea pitää lähteä muualta etsimään. Peli tulee olemaan hiekkalaatikkomainen eli pelaaja saa valita vapaasti oman pelityylinsä.

Wednesday 9 December 2015

Fallout 4

  Sota ei koskaan muutu



Nuorella perheellä on monia huolia, mutta ydinsota ei tunnu kuuluvan niihin. Koska kuitenkin on kyse Falloutin maailmasta. Perhe joutuu yllättäen pakenemaan vauvaikäisen Shaunin kanssa ydinpommien alta suojaan jossa heidät jäädytetään seuraavaksi pariksi sadaksi vuodeksi. Päähenkilön herätessä kylmäunesta puoliso on murhattu ja Shaun viety. Bostonin ydintuhoalueen asukkaat pelkäävät ja puhuvat kuiskaten jostakin 'Instituutista', joka on Bostonin alueen kidnappausten takana? Asioita mutkistaa myös Brotherhood of Steel, joka kuokkii paikalle ilmalaivallaan.

Wednesday 18 November 2015

Divinity: Original Sin Enhanced Edition

Sorsan metsästäjät



Divinity oli ryhmärahoitettu vanhan liiton roolipeli, joka keräsi lähes miljoona dolllaria ja saavutti useita välitavoitteita. Peliin jäi kuitenkin kismittäviä puutteita joten Larian Studios teki Divinity 2-projektin ohella parannetun version ensimmäisestä pelistään. Ei ole ennenkuulumatonta että hyvistä roolipeleistä julkaistaan parannettuja painoksia, mm. ensimmäinen Witcher julkaistiin hyvin puolivalimiina. Divinityn Enhanced Edition muuttaa täysin pelin loppua, tuo uutta sisältöä, ääninäytellyt repliikit ja paljon muuta muutosta.

Sunday 8 November 2015

Warhammer 40,000: Deathwatch - Tyranid Invasion (Enhanced Edition)

Kuolemanpartio



Vuonna 40000 linnunrata on täynnä - sotaa, ihmisten Imperiumi on vihollisten piirittämä yhden vitsauksen ollessa Tyranidien muukalaisrotu, joka haluaa popsia kaiken elävän poskeensa. Deathwatch on inkvisition kanssa styylaava Adeptus Astarteksen  erikoisjaos, joka on eriskummallisesti koostettu eri jaosten supersotilaista. Deathwatchin nimellä löytyy sekä kirja, roolipeli että mobiilistrategiapeli ja se perustuu Games Workshopin pöydällä pelattavaan Warhammer 40k-figuuripeliin.

Wednesday 14 October 2015

Roolipelejä uudella tavalla: Cthonian Highways



Cthonian Highways on suomalaisen Ironspinen ja Myrrysmiesten yhteistyön tuotoksia.
Roolipeli julkaistiin englanniksi ilmaisena PDF-tiedostona. Kuten klassisen kirjallisuuden ystävät arvaavat, on kyseessä H.P Lovecraftin tarinoiden uusin mutaatio - ilmeisesti Mad Max-elokuvia on katsottu vähän liikaa koska päähenkilöt ovat asfalttisotureita, jotka ajavat raunioituneen Maapallon kaupunkivaltioiden välisiä teitä.

Wednesday 23 September 2015

Kirja: Sexuality in Role-Playing Games













Pari vuotta sitten herätti keskustelua Manchesterin yliopiston tutkimus joka tehtiin 'eroottisesta roolipelaamisesta' World of Warcraftissa. Väitöskirjan teki Ashley ML Brown, jota haastattelin tuoreeltaan silloiseen peliraati.fi palveluun. Kirja ‘Sexuality in Role-Playing Games’ (Routledge, 2015) on toimitettu versio Brownin tutkimuksesta. Kirjoittaja on myös saanut innoitusta suomalaisesta roolipelitutkimuksesta mm. Montolan yms. tutkimuksen muodossa. Kirja lähtee liikkeille Brownin kuvauksesta siitä kuinka hän World of Warcraftia pelatessaan törmäsi eräänä päivänä kahteen kääpiöön hyväilemässä toisiaan!

Friday 28 August 2015

Shadowrun Returns: Hong Kong

“Voit lähteä Hong Kongista, mutta se ei ikinä lähde sinusta”



Kaksi sisarusta tapaa pitkän eron jälkeen vuonna 2057, kasvatti-isä Raymond on lähettänyt päähenkilölle lyhyen viestin tulla Hong Kongin. Tapaaminen menee kuitenkin jo alusta lähtien pieleen poliisin ja yhtiöiden aloittaessa ihmisjahdin. Kuulemma ollaan vaarallisia terroristeja? Tyylikkäässä kyberpunk-tarinassa päähenkilöt päätyvät tekemään hommia alamaailmalle selvitellessään mitä ihmettä Raymond on löytänyt, onko hän edes kuollut? Pelin alkupuolelta olen tehnyt myös ‘let’s play’-tyyppisen videon.

Monday 20 July 2015

Witcher 3:Wild Hunt

27 tuntia myöhemmin 




Ensimmäisen Witcher-pelin etuja oli moraaliteema ja mielenkiintoinen tummsävyinen fantasiamaailma. Pelisarjan kolmas osa solmii aikaisempien osien juonenpäitä yhteen ja pohjaa vahvasti fantasiakirjojen tarinoihin (tv-sarja löytyy myös mm. youtubesta mutta kertoo osan asioista eri tavalla). Edellisen pelin jälkeen hirviönmetsästäjä Geralt on etsinyt rakastaan Yenneferiä puoli vuotta sotatoimialueelta. Tarina saa heti alussa uuden mutkan kun Nilfgardin keisari pyytää tai pikemminkin käskee Geraltia etsimään kadoneen Cirillan. Ciri on mystinen nuori nainen ja Geraltin ottotytär, hänen perässä on keisarin lisäksi paikallinen 'Lentävä hollatilainen' eli Wild Hunt.

Wednesday 15 July 2015

Shadowrun Returnsin käyttäjien tekemiä kampanjoita

Shadowrun Returns oli vanhan kahdeksanbittisen pelin uudelleentuotanto ja yksi ensimmäisiä ryhmärahoitettuja peliprojekteja jotka pärjäsivät hyvin. Shadowrun on fantasiakliseitä ja kyberpunkia yhdistelevä roolipeli, jota on luonnehdittu “aikuiseksi kasvaneeksi fantasiasaduksi” koskai magia on palannut maailmaan ja kadulla tulee vastaan kyborgien lisäksi suippokorvia ja velhoja.

Tässä artikkelissa käydään läpi Shadowrun Returnsin käyttäjien tekemiä kampanjoita ja alkuperäisten pelien ikärajojen soveltuvuutta niihin.